Ähtäriläisiä ovia
Aitat
Ovi on rakennuksen osa, johon on ikkunoiden ohella kiinnitetty erityistä huomiota. Ovessa yhdistyy puusepän osaaminen ja aikansa vaikutteet. Ähtärin vanhimmat säilyneet ovet tehtiin muutamasta pystylaudasta, jotka kiinnitettiin
yhteen poikkipienojen avulla. Lautaoven rakenne oli heikko, laudat halkeilivat ja lautojen väliin jäi rakoja. Ulko-ovia
ryhdyttiin paneloimaan, usein paneeli oli leveää ja kauniisti profiloitua. Kirkoissa esiintyvä pari-ovi otettiin käyttöön.
Paneloitu ulko-ovi säilytti suosionsa 1800-luvun loppuun. Säätyläisten asunnoista levinnyt ovityyppi; peiliovi yleistyi
1800-luvun lopulla, kun teollinen valmistus lisäsi tarjontaa ja ovien malleja. Peiliovi, joka koostuu kehyksestä ja yhdestä tai useammasta peilistä, on rakenteeltaan huomattavasti lautaovea kehittyneempi. Funktionalismin ovimalli oli
yksinkertainen, ulkopinta peitettiin kapealla pystypaneelilla. Lukot ja helat olivat aikanaan hyvin arvokkaita. Siksi ne
saattavat vanhassa rakennuksessa olla huomattavasti vanhempia kuin itse ovi ja jopa itse rakennus.
Hirsirakentamisen perinne ja alueelliset erityispiirteet tulevat komeasti esiin Ähtärin näihin päiviin säilyneissä aittarakennuksissa. Tyypiltään yksi- ja kaksikerroksisia yksinäisaittoja on säilynyt runsaasti. Tyypillisiä ovat myös matalat
kahden erillisen aittahuoneen muodostamat riviaitat. Myös komeita kaksikerroksisia luhtiaittoja on säilynyt eri puolilla
Ähtäriä.
Alusrakenne oli tärkeä aitan osa. Elintarvikkeiden oli säilyttävä seuraavaan satokauteen saakka, minkä vuoksi aitta
oli eristettävä kosteudelta ja tuuletus oli järjestettävä. Se onnistui jalkarakenteen avulla. Jalat suojelivat myös tuhoeläimiltä kuten rotilta ja hiiriltä. Aitan olennaista osaa, halkaistusta puusta eli haljispuolikkaasta tehtyä jalkojen ja
aitan seinien välissä olevaa estettä kutsutaankin hiirilaudaksi. Aitta saattoi levätä myös hirsikehikon eli salvosjalan
varassa. Yksikertaisimmillaan seinäkehikko lepäsi nurkkakivien varassa.
Vanha aitta, jolle käyttöä löytyy tänäkin päivänä, on
säilynyt usein paikallaan pihapiirin muun rakennuskannan uusiutuessa. Yleistä viime vuosikymmeninä
on ollut siirtää aittoja myös esim. kesämökkien majoitustiloiksi. Keskellä metsäistä rantatonttia komea
kaksikerroksinen vilja-aitta on kuitenkin vieraassa
ympäristössä. Valitettavaa on myös että komea läpiajettava luhtirakennus on siirretty Ähtäristä Stundarsiin, Vaasan liepeille yksityispihaa koristamaan.
Museoalueelle on koottu esimerkkejä aitoista eri
puolilta kuntaa, mm. pieni yksikerroksinen aitta, matala riviaitta ja komea läpiajettava luhtiaitta Jaakkolasta Vääräkoskelta.
Ähtärin luhtiaitat, isoluhdit, edustavat pohjalaista
luhtiaittatyyppiä. Komeaa näihin päiviin säilynyttä
vanhaa luhtityyppiä edustavat Nyyssölän, Majaniemen, Tempakan, Ollikaisen ja museoalueen Jaakkolan luhdit. Tyypillistä luhdeissa on ulkoneva hyvin
umpinainen yläosa. Osassa luhteja on läpiajettava
käytävä, Tempakan luhti ja Jaakkolan luhti museoalueella edustavat tätä tyyppiä. Luhdin ulkoneva rinta on usein myös ulkopuolelta kauniisti piilukirveellä
piiluttu. Aitassa on pitkät posket, jotka muodostavat
solan päätyseinät. Solan etuseinän tukena ovat väliseinien usein taidokkaasti veistetyt konsolit. Yläkerrassa on 2 tai 3 makuuaittaa. Sola-aukkojen kauniit
profiloidut muodot ovat luhtien erityispiirre. Usein
yläaittojen kunkin oven kohdalla on solan seinässä aukko. Jos aittoja on kaksi, aukkojakin on kaksi. Kolmijakoisia koristepintoja pidetään renessanssipiirteenä.
Lue lisää:
• Alfred Kolehmainen, Veijo A. Laine. Suomalainen aitta. Otava. 1983
Alusrakenne on aitan tärkeä osa, Ähtärissä aitat on perustettu usein jalkarakenteen varaan (kuva vasemmalla), myös hirsikehikko (kuva oikealla) on ollut yleinen perustamistapa.
48
ÄHTÄRIN KULTTUURIYMPÄRISTÖOHJELMA
ÄHTÄRIN KULTTUURIYMPÄRISTÖOHJELMA
49