Kiinteä asutus syntyy kaskeamalla
Ähtärin seutu oli asumatonta myöhäiskeskiajalle saakka. Seudulle tehtiin kuitenkin säännöllisesti
eräretkiä Ylä-Satakunnasta ja Hämeestä: Pirkkalan,
Lempäälän ja Vesilahden suunnalta. Kymmenien peninkulmien päässä sijaitsevilla kantataloilla oli täällä
pysyvät, yksityisessä omistuksessa olevat eräsijansa metsästystä, kalastusta ja kaskenpolttoa varten.
Kuvassa vastarannalla, järveen viettävällä pellolla sijaitsee Hämeenniemen tilalla sijaitseva Pellonperän kiinteä asuinpaikka.
Kivikauden asukkaalle paikka oli ihanteellinen. Se sijaitsi pyyntimatkojen j a kalastuksen kannalta tärkeän vesistön rannalla.
Lämmin, loiva etelärinne ja kuivana pysyvä maaperä loivat erinomaiset puitteet.
OSA I
3
Menneisyys
Kansallisarkisto E51 17/2 / Riitta Jaakkola
Ähtärin kulttuuriympäristön kehittyminen
Kansallisarkisto E50 9/1 / Riitta Jaakkola
Kivikauden ähtäriläiset olivat suomusjärveläisiä
Suomen varhaisimmat asukkaat saapuivat jääkauden jälkeen, pian jäiden vetäydyttyä. Ensimmäisen
löytöpaikan mukaan näitä riistanpyytäjiä kutsutaan
suomusjärveläisiksi. Pohjanlahden rannoille he saapuivat n. 7000-6000 eKr. Ranta oli silloin 120-130m
nykyistä korkeammalla ja nämä alueet sijaitsevat nykyisin 40-120 km rannikolta. Pohjanmaan vanhimman asutuksen jäljet ovatkin Suomenselällä ja sen
vaihettumisalueella. Ähtärin kiinteät löytöpaikat kuuluvat tähän löytöalueeseen.
• 7000-6000 eKr. Ähtäristä löydetyt kiinteät
muinaisjäännökset
• Vasarakirveskulttuurin ajalta (2500-2000
eKr.) on Ähtäristä löydetty vasarakirves.
• Pronssi- ja rautakaudelta Ähtärissä ei ole
kiinteitä muinaisjäännöksiä, Ähtäristä on
toistaiseksi löydetty vain viikinkiajalle (8001050 eKr.) ajoitettu kupurasolki, joka on todennäköisesti eränkävijän jälkeensä jättämä esine.
Isojakokartassa vuodelta 1833 Niemisvedeltä maisema on
pirstaleinen. Kartassa vaaleanpunaiset laikut ovat kaskettuja alueita, asutus on peltojen ympäröimä ja samoilla paikoilla tänäkin päivänä. Vertaa karttaan sivulla 122.
Jälkiä kivikauden asukas jätti vain vähän: ehkä tulisijojen pohjia, saaliseläinten luita, joskus työkaluja
ja niiden työstöjätteitä. Yhteistä kivikauden löydöille ja asuinpaikoille niin Ähtärissä kuin muuallakin
on sijainti nykyisten tai muinaisten vesistöjen varsilla. Hiekkaiset rannat ja törmät suojaisten vesistökapeikkojen varsilla olivat suosituimpia asuinpaikkoja
jo kivikaudella. Kivikauden kansa eli liikkuvaa leirielämää.
Muista kulttuuriperintökohteista muinaisjäännökset poikkeavat siinä, että niissä on tavallisesti jäljellä vain hyvin vähän tai ei lainkaan näkyviä rakenteita tai rakennejäänteitä. Muinaisjäännösten maanalainen osa, ns. kulttuurikerros,
on lisäksi tärkeä osa jäännöstä.
Muinaisjäännösten säilyminen osana yhteistä kulttuuriperintöämme on turvattu muinaismuistolain (295/1963) avulla.
Lain mukaan kaikki muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja muistoina Suomen aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta. Niiden kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen tai niihin kajoaminen on kiellettyä. Vastuu
muinaismuistolain toteutumisen ja arkeologisen kulttuuriperinnön säilymisen valvonnasta on Museovirastolla.
Turun ja Porin läänin ylimääräinen maanmittari Daniel Ekman laati vuonna 1728 Ruoveden pitäjän Ähtärin kylän
Ollikaisen tiluksista kaksi karttaa, toinen niistä esittää lähitilukset (kartta ohessa), toinen on metsäalueet sisältävä
’rajakartta’. Kartta on esimerkki Ähtärin varhaisimmista verollepanokartoista.
16
Ähtärin seutu sai asuttajansa entisten erämaittensa satakuntalaisista omistajista sekä savolaisista
uudisraivaajista, joita oli ainakin kolmannes uudisasukkaista. Kun asutus Ylä-Satakunnan pohjoisilla erämailla tihentyi, valtiovalta muodosti alueelle
1560-luvulla Ruoveden hallintopitäjän. Vuotta 1556
pidetään Ähtärin asutuksen syntymävuotena, sillä tuolloin otettiin viljelykseen Alastaipaleen, Peränteen, Ouluveden ja Hankaveden kylät. Ylä-Satakunnan maakirjassa vuodelta 1567 luetellaan Ruoveden
vastaperustettuun pitäjään kuuluvina kaikki nykyiset
Ähtärin kylät.
Uudisasukkaiden pääelinkeinona oli kaskenpoltto. Ylä-Satakunnassa viljeltiin kolmenlaisia kaskia:
huhtia, tavallisia kaskia ja rieskamaita. Savolaisten
levittäytymisen selityksiä oli heidän etevä kaskeamistekniikkansa, joka salli raataa kaskia järeään havupuumetsään, jonka puita oli edellisinä vuosina jätetty koloamalla kuivumaan. Ahkeran kaskenpidon
seurauksena metsät kylien ympäristössä hupenivat
nopeasti, ja kaskenpoltto-oikeuksista tuli jo 1600-luvulla kauppatavaraa. Metsien vähenemiseen vaikuttivat myös kaskista riistäytyneiden tulien sytyttämät
metsäpalot.
ÄHTÄRIN KULTTUURIYMPÄRISTÖOHJELMA
Kiinteitä muinaisjäännöksiä eli arkeologisia kohteita ovat muinaiset hautaröykkiöt, kalmistot, asuinpaikat, kalliomaalaukset, uhrikivet ja muut palvontapaikat, linnavuoret, kirkkojen, kappelien, luostareiden ja muiden huomattavien
rakennusten rauniot, kulkutiet, sillat ja kiinteät luonnonesineet, joihin liittyy historiallisia muistoja.
I maailmansodan ajalta olevat puolustusvarustukset kuten Ähtärin juoksuhaudat, korsut ja muut puolustusvarustukset ovat myös muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.
ÄHTÄRIN KULTTUURIYMPÄRISTÖOHJELMA
17