Vesiteitä kyliin ja kirkolle – Ähtärin kulttuuriympäristöohjelma 2014 | Page 110

Länsi-Suomen ympäristökeskus Ilmakuva Saviniemestä Vasikkaniemi SaviniemI 12. Saviniemen tila on kruununtorppa vuodelta 1789 ja on ollut Saviniemen suvulla 1700-luvulta asti. Pihapiiriä hallitsee vanha, kaksikerroksinen päärakennus, joka on rakennettu 1872. Pihapiirissä on entisen päärakennuksen lisäksi 1930-luvulla rakennettu syytinkitupa, makuuaitta 1910-luvulta sekä 1800-1900-lukujen vaihteessa rakennettu kivinavetta. Varsinaisen pihapiirin ulkopuolella on uusi asuinrakennus, kuivaaja 1930-luvulta sekä rannassa vilja-aitta 1800-luvun lopulta. Pihapiiri on edustava ja henkii 1900-luvun alun tunnelmaa. Maisemallisesti Saviniemi on merkittävä. Autioniemen aittarivi 13. Autioniemen tila on lohkottu Sipilästä 1800-luvun alkupuolella. Tilan vanhoista rakennuksista on jäljellä enää kolme aittaa, tilan muu rakennuskanta on uudistunut voimakkaasti. Maisemallisesti tilakeskus sijaitsee näkyvällä paikalla. tiksi, samalla tupaa on pienennetty neliöksi. Multaniemen följarit ja nurkat on koteloitu koverin laudoin. Tie kulkee pihapiirin läpi. Idässä aukeaa peltomaisema, joka loppuu läheiseen metsänrajaan, lännessä on myös peltoa, järvi siintää rantapuiden takaa. Pihassa on lisäksi 1800-1900-lukujen taitteessa rakennettu riihi, 1900-luvun a