Veitikka 2016 — 1 | Page 86

5 syytä lähteä reilaamaan Interrail on loistava tapa matkustaa, kerätä kokemuksia ja testata itseään. Euroopan kiertäminen junalla on ollut varsinkin nuorten ja seikkailumielisten suosima aktiviteetti jo vuosikymmeniä, ja vaikka teknologian kehittyminen ja maailman jatkuva globalisoituminen ovatkin muuttaneet reilaamista sekä matkustamista, on se tänäkin päivänä varteenotettava vaihtoehto vaikkapa kesäsuunnitelmia pohdiskeltaessa. Valinnanvapaus. Reili on mahdollista suunnitella juuri sellaiseksi kuin sen haluaa ja suunnitelmia voi muuttaa milloin tahansa! 1. Interrail • Ohjelma aloitettiin vuonna 1972. • InterRail-passilla voi matkustaa melkein jokaisessa Euroopan maassa (ei kaikissa entisissä Neuvostoliiton maissa). • Lipun ostoon ei ole ikärajoituksia, mutta alle 26-vuotiaille se on edullisempi. 2. Uudet tuttavuudet. Hostelleissa ja junissa on helppo tutustua muihin reilaajiin ja löytää kansainvälisiä kavereita. Uudet kokemukset ja seikkailut. Reilillä voi tapahtua mitä vain, eikä ongelmilta aina voi välttyä. Yleensä juuri niistä sillä hetkellä hankalilta tuntuneista tilanteista kehkeytyy myöhemmin parhaat tarinat kerrottaviksi. 3. 4. 5. Ekologisuus. Juna on ympäristöystävällisempi vaihtoehto lentomatkustelulle ja raiteiden kyydissä ehtii nauttia maisemistakin. Aikuistumisriitti. Kun pärjää kuukauden yksin Euroopassa, pärjää missä vaan. Reilaamisessa, kuten elämässäkin, tärkeintä ei aina ole se mihin lähtee, kunhan lähtee. teksti Suvi Jaakkola piirros Mesi Katisko lähteet https://fi.rail.cc/interrail