Veitikka 2016 — 1 - Page 28

-arvostelu Kolme vuotta sitten monet elokuvakriitikot ja leffafanit kehuivat Shane Carruthin ohjaamaa Upstream coloria, kun taas toiset valittivat, että elokuvan juoni on epäselvä ja elokuva on aivan liian outo. Olen halunnut nähdä sen jo siitä lähtien, mutta vasta nyt sen tultua Netflixiin pääsin katsomaan sen. Nähtyäni sen voin sanoa, että jokainen tämän elokuvan saama kehu on täysin ansaittu. Vain harvoin, kerran tai pari vuodessa (ja katson n. 100 uutta julkaisua/ vuosi), näen elokuvan, joka on näin visionäärinen ja kekseliäs. Taideteoksena sitä on mahdotonta kutsua miksikään muuksi kuin mestariteokseksi. Upstream colorin juonta on melkein turha selittää. Juonen selittäminen joko pilaisi koko elokuvan, antaisi liian pelkistetyn ja yksipuoleisen kuvan elokuvan ideoista tai karkottaisi teidät katsomasta sitä. Voin vain kuvailla, että Upstream color on ehkä draama kahdesta ihmisestä (näyttelijöinä Amy Seimetz ja Shane Carruth), mystisistä sinisistä kukista, hypnotisoivista madoista ja omituisia ääniä metsästävästä sikafarmarista. Mutta Upstream colorin juoni, vaikka se onkin erittäin kekseliäs ja kiinnostava, jää toteutuksen varjoon. Monet elokuvat yrittävät häikäistä katsojan monimutkaisella juonellaan unohtaen kokonaan toteutuksen. Mielestäni elokuvaa ei voi kehua pelkän aiheen tai juonen takia, vaan tärkeintä on se kuinka hyvin tämä tarina kerrotaan. Tämä elokuva on mestarillisesti kerrottu mystisen tunnelman, kauniin visuaalisen ilmeen ja omalaatuisen, pirstoutuneen rakenteen avulla. Tällainen elokuva vaatii juuri oikeanlaisen ohjaajan. Sellaisen, joka pystyy piirtämään äärimmäisen tarkan kuvan päähahmojensa mielestä. Ohjaaja Shane Carruth tekee juuri näin, luoden elokuvalle omituisen, mystisen tunnelman. Tätä tunnelmaa lisää vielä elokuvan pirstoutunut rakenne ja rytmi, jotka saavat elokuvaan vielä täysin omanlaisen tarinankerrontatyylinsä. Esimerkiksi käsitteet kuten aika tuntuvat katoavan näiden hahmojen mielestä, ja tämä sama sekaannus välittyy katsojalle.