-arvostelu
Kolme vuotta sitten monet elokuvakriitikot ja leffafanit kehuivat Shane
Carruthin ohjaamaa Upstream coloria, kun taas toiset valittivat, että
elokuvan juoni on epäselvä ja elokuva on aivan liian outo.
Olen halunnut nähdä sen jo siitä
lähtien, mutta vasta nyt sen tultua
Netflixiin pääsin katsomaan sen.
Nähtyäni sen voin sanoa, että
jokainen tämän elokuvan saama
kehu on täysin ansaittu. Vain
harvoin, kerran tai pari vuodessa
(ja katson n. 100 uutta julkaisua/
vuosi), näen elokuvan, joka on
näin visionäärinen ja kekseliäs.
Taideteoksena sitä on mahdotonta
kutsua miksikään muuksi kuin
mestariteokseksi.
Upstream colorin juonta on
melkein turha selittää. Juonen
selittäminen joko pilaisi koko
elokuvan, antaisi liian pelkistetyn
ja yksipuoleisen kuvan elokuvan
ideoista tai karkottaisi teidät
katsomasta sitä. Voin vain
kuvailla, että Upstream color on
ehkä draama kahdesta ihmisestä
(näyttelijöinä Amy Seimetz ja
Shane Carruth), mystisistä sinisistä
kukista, hypnotisoivista madoista
ja omituisia ääniä metsästävästä
sikafarmarista.
Mutta Upstream colorin juoni,
vaikka se onkin erittäin kekseliäs
ja kiinnostava, jää toteutuksen
varjoon. Monet elokuvat yrittävät
häikäistä katsojan monimutkaisella
juonellaan unohtaen kokonaan
toteutuksen. Mielestäni elokuvaa ei
voi kehua pelkän aiheen tai juonen
takia, vaan tärkeintä on se kuinka
hyvin tämä tarina kerrotaan. Tämä
elokuva on mestarillisesti kerrottu
mystisen tunnelman, kauniin
visuaalisen ilmeen ja omalaatuisen,
pirstoutuneen rakenteen avulla.
Tällainen elokuva vaatii
juuri oikeanlaisen ohjaajan.
Sellaisen, joka pystyy piirtämään
äärimmäisen tarkan kuvan
päähahmojensa mielestä.
Ohjaaja Shane Carruth tekee
juuri näin, luoden elokuvalle
omituisen, mystisen tunnelman.
Tätä tunnelmaa lisää vielä
elokuvan pirstoutunut rakenne
ja rytmi, jotka saavat elokuvaan
vielä täysin omanlaisen
tarinankerrontatyylinsä. Esimerkiksi
käsitteet kuten aika tuntuvat
katoavan näiden hahmojen
mielestä, ja tämä sama sekaannus
välittyy katsojalle.