Veitikka 2016 — 1 - Page 20

(26.2.2016) 3. päivä Aamupalan jälkeen huoneemme luovutettiin ja laukkumme jätettiin hotelliin turvaan. Aamupäivä oli vapaa, joten lähdimme kävelemään vielä niihin viimeisiin paikkoihin, jotka halusimme nähdä. Kävimme ihastelemassa kalliin ostoskadun luksuspuotien ikkunoita, eksyimme pienille mukulakivisille kujille ja lopulta päädyimme Brysselin kaikista suosituimman ja kuuluisimman ranskalaiskioskin luoksen. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen saimme lopulta ranskalaisemme, jotka ylsivät maineensa tasolle. Söimme rauhassa ja tarkkailimme ohikulkijoita, vähän apeina. Kohta reissumme päättyisi. Bussimatka takaisin lentokentälle oli hidas, olimme juuttuneet ruuhkaan. Kun lopulta saavuimme kentälle, pakkauduimme siististi turvatarkastuksen jälkeen koneeseen ja jätimme hyvästit Brysselille. Kotimatkaa lohdutti Finnairin ilmainen mustikkamehu ja tuliaissuklaa. Lennot sujuivat ongelmitta ja saavuimme Ouluun perjantain ja lauantain välisenä yönä. Kotona raahauduin nukkumaan omaan tuttuun sänkyyni pää pyörällä ainutlaatuisesta reissustani. Olin oppinut paljon parlamentin toiminnasta ja päässyt kokemaan asioita, joita Oulussa ei ole tarjolla. En vaihtaisi reissuamme mihinkään!