TuKV uutiset.pdf | Page 3

Puheenjohtajan terveiset Hyvä lukija, edessäsi on Kisa-Veikkojen toinen digi-lehti. Tutustu siihen! Saatat löytää itsellesi mieluisaa toimintaa. Kisureissa on jälleen tapahtunut, seuran toiminnanjohtaja Rauno Help palasi sapattivuoden jälkeen vanhaan työtehtäväänsä ja uudeksi seuran toiminnanjohtajaksi nimitettiin syyskuun alusta alkaen Heidi Niemeläinen. Suuret kiitokset Raunolle hienosti hoidetusta työstä ja onnea Heidille uuteen tehtävään. Heidin pääasiallinen tehtävä on syksyllä käynnistyneen lasten iltapäiväkerhon ohjaus sekä liikuntaleikkikoulujen vetäminen. Seuran perinteisten lajien jalkapallon, jääkiekon ja sulkapallon toiminta monipuolistuu jatkuvasti. Tästä esimerkkinä mm. kesäkuussa järjestetty englantilainen jalkapallokoulu, johon osallistui n. 50 nuorta jalkapallon harrastajaa, joista nuorimmat olivat kuusi vuotiaita ja mukana oli myös 3 innokasta tyttöä. Naisten ja miesten jumpat vetävät edelleen iltaisin väkeä Rientolan tiloihin. Edellisten rinnalle harrasteliikunta on vakiinnuttanut asemansa seurassa. Pienten lasten liikuntaleikkikoulu sekä lasten ja vanhempien yhteinen perhetemppula ovat saaneet mukavasti kiinnostusta. Liikuntaleikkikouluun tuli kaksi kymmenen lapsen ryhmää ja perhetemppulaan ilmoittautui heti 10 perhettä. Näitä täydentää jo vuoden ajan toiminut suosittu brasilialainen capoeira liikuntamuoto, jossa musiikki ja tanssinomaiset rytmit ovat tärkeässä osassa. Seuran näyttämö on aloittanut myös kautensa. Lokakuun lopussa valmistuu ensi-iltaansa näytelmä ”Avioliitto on ikuista”. Joka kuukausi Rientolan veteraanit kokoontuvat runsaslukuisesti kerhotapahtumaansa, jossa iloinen mieli ja kahvin tuoksu täyttävät alaaulan. Tämä vuosi on Kisa-Veikkojen 85-v juhlavuosi. Juhlavuoden kunniaksi meillä on yhteinen illanvietto Rientolassa lauantaina 7.11. klo 17.00 alkaen. Olet tervetullut juhlaan. Tarkempaa tietoa niin 85-v illanvietosta kuin muustakin toiminnastamme löydät seuraavilta sivuilla. Matti Rautee puheenjohtaja 3