Tervahiihto Sanomat syksy 2017 - Page 7

Matkalla Tervahiihtoon – projekti ryhdistää sopivasti nyt elämääni, ja pakottaa keskittymään enemmän omaan kehoon ja fyysiseen suorituskykyyn. Hieman haasteellinen tulee aikataulu olemaan, sillä tällä alallahan töitä tehdään yleensä viikonloputkin –minullakin on edessäni syksyn mittaan tuomarointimatkoja eri puolille Eurooppaa, kokouksia, kilpailuja, tapahtumia ym. eri puolilla Suomea. Itse asiassa siis ihan normaalia tanssin ammattilaisen elämää. Tukijoukoissa on onneksi aivan mahtava porukka. Jo ennen tätä projektia olen käynyt treenaamassa Liikuntakeskus Voitossa mahtavan pt:n Joonas Hakalan kanssa. Pilates Oulussa käyn ihanan Tarja Suonisen ja Tero Kattilakosken laite- ja mattopilates -tunneilla. Näistä en luovu, eikä kehoni pärjää ilman näitä tunt eja. Ainahan jokunen tanssituntikin tulee tanssittua Citydancessa tai muualla opettaessa. Tuttuihin ja taattuihin apuvoimiin kuuluu myös meillä Terminaalissa toimiva erittäin taitava hieroja ja fysioterapeutti Jussi Ervasti. Matkalla Tervahiihtoon tiellä apuna on Team Tervahiihdon Jani Oravamäki, jonka harjoitusohjelmaa noudatan. Teen yllämainittujen viikko-ohjelmassa huomioitujen treenien lisäksi sauvarinnekävelyä ja kävely-hölkkää. Salilla teen lisäksi stepperillä ja juoksumatolla intervallitreenejä. Näin peruskestävyyttäni rakennetaan kohti hiihtokelejä, ja eiköhän tässä ylävartalo ja keskivartalokorsettikin kehity. 