Tervahiihto Sanomat syksy 2017 - Page 4

Nyt minulle tarjottiin haastetta elämässä kerrankin oikeaan aikaan. Saan lähteä mukaan keväällä 2018 hiihdettävään Tervahiihtoon. Jonkin verran asiaa piti kyllä pohdiskella puolelta jos toiselta. Kokemusta hiihtämisestä ei oikeastaan ole lapsuusvuosien jälkeen. Hieman pelotti myös oma kuntotasokin. Mietin myös sitä, löytyykö puhtia ja aikaa kuntoiluun, jotta saisin hiihtokunnon nostettua riittävälle tasolle. Mietintää aiheutti myös itsensä likoon laittaminen ihan julkisesti. Juuri nämä tekijät olivat niitä, jotka kallistivat mieleni haasteen vastaanottamiseen. Minulla on nyt huikea mahdollisuus itseni laittamiseen tavoitteellisesti kuntoon. Voin myös löytää elämään mahdollisesti jotain täysin uutta. Jopa pienoinen elämänmuutos ja vähintään elämäntapojen pikku remontti olisi tarpeen!