SAKU ry | Lupa liikkua 9/16 | Page 29

29

''

Kimmo Vorobjev , opettaja
Jos opiskelijat haluavat kesken päivän mennä pelaamaan , jos selkä tulee kipeäksi muuratessa , niin se ei ole keneltäkään pois . Jos on yksitoikkoinen työ , niin tauottaminen on hyväksi . Tupakanpolton vaihtoehtona on nyt lähteä pelaamaan pingistä . Nyt on siihenkin mahdollisuus . Hyviä puolia on myös se , että eri ryhmät ovat sekaisin ja opiskelijat pystyvät pelaamaan keskenään ja toimimaan ryhmänä .
Liikuntakuukausi
Ammattiopisto Tavastiassa järjestettiin kaksi kertaa liikuntakuukausi , jossa kuun jokaiselle päivälle suunniteltiin jotakin liikunnallista ja aktiivista tekemistä niin oppilaitoksessa kuin vapaa-ajalla tapahtuvaksi . Liikuntakuukauden jokaiselle päivälle oli ideoitu jotakin aktivoivaa tekemistä , yksin tai porukalla toteutettavaksi . Joinakin päivinä toteutettiin myös liikuntatempauksia eri toimipisteissä . Kuukauden ajan oli myös käynnissä # liikkuvaamis -kuvakilpailu , jossa tägäämällä oman liikuntakuvan osallistui liikuntalahjakortin arvontaan . Liikuntakuukausi pidettiin ensimmäisen kerran huhtikuussa 2015 ja toisen kerran marraskuussa 2015 . Liikuntakuukaudelle teetettiin juliste , josta kuukauteen liittyvät tiedot löytyivät kätevästi . Julisteita jaettiin oppilaitoksen toimipisteisiin ja tietoa laitettiin henkilöstölle suoraan sähköpostilla . Myös oppilaitoksen info-TV : tä hyödynnettiin tiedottamiseen .
Tuoliton Torstai
Tavastiassa toteutettiin Tuoliton Torstai -kampanja osana liikuntakuukautta . Tarkoituksena oli miettiä keinoja istumisen vähentämiseen ja jakaa näitä ideoita muille nähtäväksi . Tempauksen avulla kiinnitettiin huomiota opiskelupäivien istumiseen käytettyyn aikaan ja istumisen tauottamiseen .

''

Sari Tuominen , siivooja / keittäjä
Poikien pukuhuone on juuri tuossa ruokalan seinän takana , ja se on uskomatonta , mitä meteliä ne siellä piti . Nyt ne eivät oikeastaan oleile siellä ollenkaan . Siitä oikein näki sen innostuksen : niillä oli ihan erilainen ote , kun ne tekivät sen itselleen , huomasi ettei ne malttaneet tulla syömään tai kahville , kun ekaluokkalaiset niin innoissaan rakensi tilaa . Sitä vaan oli niin hyvä tuosta sivusta seurata , kun ne yhdessä sitä tuossa rakensi .

''

Ari-Pekka Lassila , opettaja
Opettajan pitää näyttää esimerkkiä . Et voi opiskelijoilta vaatia sellaista , mitä et itse pysty tekemään . Samahan se on nämä työtehtävätkin . Jos en pysty niitä itsekään tekemään , miten voin vaatia pojilta sellaista . Aina kehitystä vaaditaan ja jos tiloja liikunnallistamalla ja tekemistä tarjoamalla saadaan viihtyvyyttä ja opiskelijoiden motivaatiota parannettua ja jos ne sen takia tulee kouluun , niin kyllä ne samalla jotain oppiikin .
Wabbusäbä
Huhtikuussa järjestettiin kahdesti vapun hengessä katusählyturnaus . Alkulohkoja oli neljä , joissa kolme joukkuetta . Lohkojen voittajat menivät välieriin . Joukkueiden keskinäisen paremmuuden määräsi saavutetut pisteet ( 2 voitosta , 1 tasapelistä ). Sääntötulkinnoissa noudatettiin Suomen Salibandyliiton sääntöjä ja tulkintoja . Katusählyturnauksessa palkittiin vapun hengessä yhtenäisin asustus .

29

Henkilöstön liikuntapäivät
Osa oppilaitosympäristön liikkeen lisäämistä on myös henkilöstön innostaminen liikkumaan sekä heidän työkyvystään ja -hyvinvoinnistaan huolehtiminen . Järjestämällä toimintaa myös henkilöstölle voitiin tuoda esille liikkumisen tärkeyttä sekä motivoida heitä hyödyntämään hankkeen aikana tarjottavia aktiviteetteja myös opiskelijoiden kanssa .

''

Kimmo Vorobjev , opettaja
Hyviä puolia on se , että opiskelijat pystyvät paremmin tilassa juttelemaan opettajille . Emme ole kukaan siinä , missä ollaan vahvoja , vaan tilassa , missä pelataan pingistä . Tällöin ollaan samalla tasolla opiskelijoiden kanssa ja se on yhteinen juttu . Opiskelijat tulevat paremmin juttelemaan esimerkiksi työasioista , koska he eivät pelkää tai arkaile ottaa asioita esille . He rentoutuvat siinä tilassa ja pystyvät olemaan oma itsensä .