Amisten hyvä elämä koostuu turvallisista ryhmistä ja ihmissuhteista , perustarpeiden täyttymisestä ja siitä , että elämässä on rytmi ja suunta , jota edetä .
On se rutiini tiedäks , että on kaikkii asioit mitä voi tehdä siinä , eikä ole vaan . Et pystyy tehä semmosia , mitkä tuo sitä positiivista siihen päivään .
Hyvän elämän ytimessä on hyvä ja toimiva arki ilman ylimääräistä kiharaa . Tämä ei ole sinänsä yllättävää , sillä hyvän arjen arvo on suomalaisessa kulttuurissa laajalti jaettu . Yllättävämpää on ehkä se , että tutkitut ammattiin opiskelevat nuoret eivät nostaneet haastatteluissa esiin lainkaan yksilöllisyyteen , henkilökohtaisuuteen tai autenttisiin valintoihin liittyviä teemoja . Ne ovat heille pikemminkin jokapäiväistä ruisleipää ja arkista pakkoa kuin tavoiteltavia ihanteita – joka tapauksessa kaikkea täytyy koko ajan etsiä ja valita itse .
Kaikkein yllättävintä ja ikävintä kuviossa on kuitenkin se , että aikuiset – esimerkiksi reformissa – eivät tunnu ymmärtävän tai hyväksyvän hyvää arkea ja sosiaalisia suhteita nuorille riittävän hyväksi elämäksi . Aikuisten oletuksena tuntuu olevan , että hyvän elämän ja unelmien kuuluu olla jotain yksilöllistä ja ainutkertaista . Ikään kuin nuorten elämän olisi pakko sisältää toisista erottautumista ja tähtiin kohoamista yksilöllisillä poluilla , jotta se olisi hienoa ja tukemisen arvoista .
Toki autenttisen itsen etsiminen ja toteuttaminen on onnen lähde monelle , ja hyvä niin . Se ei kuitenkaan ole universaali tarve . Toiset haluavat kohota ja erottautua , toiset kohdata ja kiinnittyä . On vaarallista , jos yksi ihanne kolonisoi toista ja olettaa , että kaikki haluavat samaa ja toimivat samoin . Silloin arvoista tulee normeja eivätkä kaikki saa samoja mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen eivätkä ehkä edes tutkinnon suorittamiseen .
Yksilöllistäminen ei nimittäin ole patenttilääke edes koulutuksen ja tutkintojen tehostamiseen , vaikka tämäkin ajatus motivoi reformia . Päinvastoin moni kansainvälinen ja kotimainen tutkimus ( kuten ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamishanke ) osoittaa , että lähimpään opiskelu- tai työryhmään ja laajemmin työyhteisöön kiinnittyminen sekä tähän liittyvä sosiaalinen luottamus on yksi parhaista keinoista tehostaa läpäisyä ja opintomenestystä . Hyvä ryhmä on paras oppimisympäristö riippumatta siitä , toimitaanko oppilaitoksessa , töissä vai digitaalisissa ympäristöissä . Yksinäisyys tuottaa huonoja tuloksia myös kognitiivisesti .
Koulutuspolitiikkaa tehdään aina enemmän tai vähemmän ideologisin ja moraalisin perustein . Suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin megatrendi on 1980-luvulta alkaen ollut individualismi . Tuolloin se oli vielä helppoa ja turvallista . Yhteiskunta ja sen yhteisöt olivat vielä suhteellisen pysyviä ja suojattuja , työtä riitti jokseenkin kaikille , hyvinvointivaltio palveluineen turvasi loput – ja sekin tuki nimenomaan kasvuyhteisöjä esimerkiksi kaikille suunnattuna kotiapuna . Niinpä tuona aikana eläneet saivat kasvaa yksilöllisiin unelmiinsa turvallisesti ja riskittömästi . Nyt he hallitsevat yhteiskuntaa ja ovat muokanneet sen järjestelmät yksilökeskeisiksi – eivätkä aina huomaa , että ne nuoret , joiden parhaaksi he ajattelevat toimivansa , eivät enää elä samassa yhteiskunnassa samoin mahdollisuuksin .
1990- ja 2000-luvulla syntyneet nuoret ovat kasvaneet epävarmuuden ja kilpailun katkonaiseen yhteiskuntaan . Heillä on ollut paitsi vapaus , myös pakko valita niin opiskelunsa , harrastuksensa kuin ihmissuhteensakin itse . Onnen lisäksi tämä on antanut heille riskejä , pelkoja ja yksinäisyyttä – hyvin realistisen syrjäytymisen riskin . Siksi heidän unelmansa on elämä , joka johtaa johonkin , jossa on muitakin ihmisiä ja jossa ei tarvitse olla yksin . Se ei lankea heille itsestään niin kuin edeltäville sukupolville . Siksi on kysyttävä , kenen etua ja ihanteita reformi vahvoine yksilönkorostuksineen palvelee . Se ei saa olla keskiikäisten , hyväosaisten vallankäyttäjien muistomerkki oman nuoruutensa yksilöllisille unelmille . Tällaiselta se alkaa kuitenkin näyttää , jos reformissa ei turvata nuorten valmiuksia ja mahdollisuuksia toimia yhä nopeammin muuttuvissa sosiaalisissa toimintaympäristöissä , vaan sysätään heitä yhä vahvemmin yksilöllisyyteen ja erillisyyteen omassa arjessaan . Reformin ja koko koulutuspolitiikan tärkein tehtävä on nuorten kohtaamisen ja kiinnittymisen tukeminen , ei pakottaminen ennätysajassa yksinäisiin tähtiin , joihin matkatessa moni myös putoaa .
23