proresto 4/2015 - Page 50

messut | Free From FREE FROM – ERITYISRUOKAVALIOMESSUT TULIVAT JÄÄDÄKSEEN TEKSTI: MATTI VÄLIMÄKI KUVAT: SEBASTIAN BERNER Free From ‑messut saivat hyvän vastaanoton. Tapahtuma järjestetään myös ensi vuonna. HELSINGIN KAMPISSA, Narinkkatorilla, järjestettiin lauantaina 5.9. Free From ‑erityisruokavaliomessut. Tilaisuudessa tarjoiltiin tuo‑ reimpia tietoja ruoka-aineallergioista ja erityisruokavalioista. Ylei‑ söllä oli myös mahdollisuus tutustua, maistella ja ostaa muun muassa ­gluteenittomia tuotteita. Tapahtuman primus motor, Aitoja Makuja Kauppa -yrityksen vetäjä Timo Luotonen kertoo, että messut olivat menestys. ”Kävijöitä oli päi‑ vän aikana lähes 5 800, pääministeri Juha Sipilä mukaan lukien. Porukkaa tuli paikalle Turkua, Tamperetta ja Itä-Suomea myöten. Tämän kaltaiselle tilaisuudelle on selvästi suuri sosiaalinen tilaus”, Luo‑ tonen kertoo. 48 proresto 4/2015 ”Suomen Keliakialiitolla on Tampereella kerran kolmessa vuodessa omat Keliakiamessunsa, mutta se ei pelkästään riitä vastaamaan kysyn‑ tään”, hän lisää. Tuotteita tärkeää päästä maistamaan Free From 2015 ‑messuilla tuotteitaan esitteli 16 eri yritystä. Mikä tär‑ keintä, ruokia pääsi myös maistelemaan. ”On laskettu, että keliaakikon ruokakori maksaa 68 euroa kuukaudessa enemmän kuin normaaliruo‑ kavaliota noudattavan. On tärkeää, että esimerkiksi viisi euroa maksavaa keksipakettia pääsee todellakin testaamaan etukäteen ja varmistamaan, että se oikeasti maistuu hyvältä.