proresto 4/2014 - Page 33

Lisämyyntiä ” voidaan tehdä vasta, kun itse perustuote on kunnossa. 11–13 välillä, takeawaylla on noin 5–10 prosentin osuus kokonaismyynnistä. myös Juuri-puodin tuotteita, jatkossa toivottavasti entistä enemmän, kun otamme pian käyttöön kylmäkaapin.” Myllymäki kertoo, että suosittuja tuotteita ovat myös Pihkan omat mehut, limsat ja erilaiset rahkat. ”Pihkan talossa on myös oma kuntosali, ja meiltä tullaan hakemaan usein juotavia ja rahkoja tai muuta proteiinipitoista välipalaa.” Jarkko Myllymäki arvioi, että vilkkaimpaan prime time -aikaan, kello Vitriinit houkutteleviksi Jarkko Myllymäki korostaa, että esillepanolla on keskeinen rooli lisämyynnissä. ”Vitriinien pitää olla hyvin esillä – ja ennen kaikkea niiden pitää olla täynnä. Puolityhjä vitriini ei houkuttele ketään ostoksille. Mutta kun vitriinit ovat täynnä, niin vaarana on tietenkin se, että jotain jää helposti myös yli.” Ravintola Pihkan talossa on myös varattavia neuvotteluhuoneita, joihin voi tilata Pihkasta lounasruuan tai muuta tarjoilua. Neuvotteluhuoneisiin on nyt saatu myös alkoholioikeudet. Onko Pihka siis elvyttämässä jo kerran kadonneen kansanperinteen: pitkät lounaat? ”No, ei todellakaan. Mutta lasilliselle punaviiniä, valkoviiniä tai olutta ruuan yhteydessä on jonkin verran kysyntää. Ennen kaikkea kyse on asiakkaiden palvelemisesta – ja pienestä lisämyynnistä siinä sivussa.” 4/2014 proresto 31