proresto 4/2013 - Page 43

KAHVITTELIJA KAIPAA VAIHTOEHTOJA TEKSTI: ANNE TARSALAINEN KUVAT: MEIRA OY Suomalaiset ovat nauttineet kahvista 1600-luvulta lähtien, mutta kahvikulttuuri on edelleen lapsen kengissä. Tarjolla on useimmiten vain yhtä kahvia, jonka raaka-aineeseen ja valmistamiseen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. SUOMALAISET OVAT maailman suurimpia kahvin kuluttajia, mutta myös konservatiivisimpia. Suomen erikoiskahviyhdistyksen toiminnanjohtaja Karoliina Mäkelä kertoo, että suodatinkahvi nautitaan edelleen mieluiten vaaleapaahtoisena, vaikka tarjolla on ollut jo pitkään myös tummaksi paahdettua kahvia. ”Vaaleampi paahto on kuitenkin maailmalla nouseva trendi, joten suomalaiset ovat olleet tietämättään edelläkävijöitä. Espressoa ja niiden johdannaisia juodaan Suomessakin, mutta niiden osuus on vain seitsemisen prosenttia kaikesta juodusta kahvista. Tummapaahtoista kahvia voi toki valmistaa muillakin tavoin kuin espressomenetelmällä”, muistuttaa Mäkelä. 4/2013 proresto 41