proresto 3+4/2017 - Page 8

TOIMITUKSELTA RUISTA RANTEESSA, SATA LASISSA SUOMI 100 -juhlavuosi ei olisi kummoinenkaan happening, jos ruokapuoli unohdettaisiin. Kylkiäiseksi satavuotisbileisiin onkin saatu Syödään yhdessä -teemavuosi, jota vetää ELO-säätiö eli Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö. Mukana on yli 150 yritystä, yhteisöä ja järjestöä. Teema on osuvasti valittu, sillä tutkimusten mukaan me suomalaiset syömme eurooppalaisista kaikkein vähiten yhdessä. Omassa rauhassa viihtyvä suomalainen kyllä arvostaa yhteistä ruokailuhetkeä (ainakin periaatteessa), mutta hektinen arki herkästi torppaa hyvät aikomukset. Syödään yhdessä -tempaisu sen sijaan tuo porukkaa yhteen ihan urakalla: tästä yhtenä esimerkkinä elokuun Maailman suurimmat kyläjuhlat. Ja tietenkin ainoastaan meteoriitti tai vedenpaisumus voisi estää satavuotiasta nimeämästä mieliruokaansa. Kansallisruoka-äänestykseen osallistui lähes 50 000 suomalaista ja kultaa kisassa huuhtoi – aika arvattavasti – tuttu ja turvallinen ruisleipä. Kärkijoukossa olivat myös karjalanpaisti, karjalanpiirakka sekä paistetut kalat perunamuusin kanssa. Ruisleipä on monia eri asioita monille eri ihmisille. Esimerkiksi ravintoloitsija Henri Alén on todennut, että kiehtovinta ruisleivässä on leipäjuuri ja sen ainutlaatuisuus koko maailman ruokakentässä. Happamaan juureen leivottu leipä koskettaa muullakin tavalla kuin maulla: siinä kulkee mukana paljon tietämystä, ammattitaitoa ja sitkeyttä. Maku on uniikki ja mahdotont