proresto 3/2016 - Page 50

SUOMEN SOMMELIERIT RY SUOMI ON HIENO MAA OPISKELLA… MYÖS VIINEJÄ! TANELI LEHTONEN SOMMELIER RAVINTOLA MURU SUOMEN SOMMELIERIT RY SUOMESSA ON hienoa opiskella viinejä. Meillä ei ole viininvalmistuskulttuuria, ainoastaan kokeellisia istutuksia, kuten kaikkialla Pohjoismaissa, se on meidän etumme. Juttelin tunnetun viinialan kollegan kanssa, joka kertoi oman (90-luvun) aikansa kokemuksista. Viinikirjoja oli ja Dekanter-lehti ilmestyi. Mahdolliset viinitilavierailut hoituivat kirjeitse tai faksilla! Itse olen onnekkaassa tilanteessa ja osaan faksia käyttää, mutta kaikki eivät ole. Ongelma muodostui viineissä, joista oli lukenut kirjoista, mutta niitä ei ollut mahdollisuus maistaa, jos ei ollut käytännössä tilalla käynyt ostamassa kyseistä pulloa… Me ”nykynuoriso” (70–80-luvulla syntyneet) olemme onnellisessa asemassa. Suomi on täynnä laatuviinejä ja niitä on mahdollisuus maistaa ja kokea se, mistä luemme. Suomessa viinikoulutus on huipussaan erilaisten koulutusten ja asiantuntijoiden avulla. Otetaanpa muutama esimerkki: Turun AmmattiInstituutti, joka on jo vuosia Anu Elomaan avustuksella tuottanut Suomen huippusommeliereja, Haaga Instituutin WSET-koulutus sekä monet muut, jotka pitävät koulutuksia ympäri suomen. Suomessa on hyvät mahdollisuudet opiskella viinejä, olitpa sitten harrastaja, vakavasti otettava viinin ystävä tai huipulle suuntaava ravintolan huippuosaaja. Olemme onnellisessa asemassa: meillä ei ole viinikulttuuria jota seurata, meillä on koe-viljelmiä, mutta ei viiniä, mikä tekee meistä Pohjoismaissa avoinmielisiä jokaista viiniä kohtaan. Turun AmmattiInstituutti antaa jokaiselle valmiudet toimia ravintolassa sommelierinä sekä Haagan tarjoama WSET-koulutus, jolla jokainen pääsee sisään pientä rahallista korvausta vastaan viinien maailmaan ammattilaisten opastuksella. 50 proresto 3/2016 Mennäänpä koulutukseen. WSET on kansainvälisesti arvostettu koulutus niin harrastajien, ammattilaisten kuin ravintoloitsijoiden keskuudessa. WSET-koulutusta järjestetään kaikille, joilla siihen on halukkuutta. Rahaa tarvitaan, mutta kuten kaikki tietävät niin laatu, kuten koulutus maksaa. Suomessa on mahdollista opiskella viinimestariksi Turun Ammatti-Institituutin aikuispuolella, jossa itse kävin. Koulu ei ole helppo: lukemattomia tunteja menee esseiden tekemiseen sekä kokeisiin lukemiseen ja kun kaikki tämä on tehty varsinainen työ vasta alkaa. Pitää olla itsekuria oppiakseen lisää ja mikä tärkeintä luetun oppimisessa: maistella, tämä on vasta alkua… Suomi antaa mahdollisuuden opiskella huippuun saakka, jos on rahaa tai hyvä työnantaja. Suomessa voi opiskella viinimestariksi tai WSETDiplomaan saakka. Tästä saat maksaa yli 10  000 euroa, mutta se on jokaisen euron arvoinen. Niin ja sitten se kansainvälinen puoli… WSET-koulutus alkaa kaikilla Basic-tasosta josta voi edetä eteenpäin aina Master of Wine- titteliin saakka. Tuohan on se kaikkien halutuin titteli, mutta sitä ei opiskella vain tuosta noin muun työn ohessa. Joskus tuntuu kaiken meso-, makro- ja mikroilmastojen opiskelujen ohella, että miksen alkanut kirurgiksi? Raha ei ratkaise ja sillä ei pääse läpi kirjallisista kokeista. Maailmassa on 8  000  000 hehtaaria viinitarhoja ja jokaisesta pitäisi tietää jotain. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme, mutta miten pystymme oppimaan kaiken? Emme mitenkään, ei edes Master of Wine! Viini on hieno asia niin kauan, kun kulutamme sitä kohtuullisesti, mutta muistakaamme, ettei viini ole vakava asia, siitä pitää myös nauttia, koska sen takia viinintekijä sitä tekee! Itse lähden opiskelemaan Master Sommelier -tutkintoa Englantiin joten työnsarkaa