proresto 3/2016 - Page 16

Tarvittaessa seinän läpi Kuusitoista vuotta yrittäjänä on opettanut Antilalle kuitenkin sen, että periksi ei tarvitse antaa, vaikka eteen nousisi isokin seinä. Hän listaa tietyn sitkeyden ja kovan työteon eetoksen omiksi vahvuuksikseen yrittäjänä. Tähän asenteeseen yhdistyy sitten vielä visio, eli jonkinlainen näkemys siitä, mihin ollaan menossa. Kun tehdään lujasti duunia jonkin tavoitteen eteen, hyviä asioita tapahtuu enemmin tai myöhemmin, Antila uskoo. Antila on rakentanut Factory-ravintolat aika lailla vastatuuleen, sillä taantuma on ollut niskan päällä jo vuosikausia. Kun ihmisillä on huoli omasta taloudesta, he eivät välttämättä lähde kivaan uuteen lounaspaikkaan, vaan pusertavat kotona eväät tai hakevat ruokatunnilla eineksen marketista. Miten Factory on sitten onnistunut menestymään? – Antilan mukaan onneakin on mukana, mutta kova konsepti kyllä auttaa: taantuman puserruksessa on tyypillistä, että vahvat petraavat juok­ suaan, kun muut kompuroivat. ”Olemme myös keskittyneet pääkaupunkiseutuun, eli olemme ikään kuin kaiken ytimessä. Jossain maakunnassa tilanne olisi varmasti vaikeampi.” Samaan hengenvetoon Antila tunnustaa, että kilpailijat vahvistuvat nekin: esimerkiksi kauppojen salaattibaarit ja palvelutiskit taistelevat samoista lounaseuroista kuin Factorykin ja ovat onnistuneet monipuolistamaan valikoimiaan. Asiakkaalla on siis vaihtoehtoja ja hyvä niin – kilpailu pitää Factoryn väen sopivasti varpaillaan, Antila uskoo. 16 proresto 3/2016 ” Kipakkaa viranomaisvääntöä on takanapäin. Irtiotto, kiitos! Duunien vastapainoksi tarvitaan sitten jotain ihan muuta. Antila kertoo lähtevänsä reissuun ”tarpeeksi kauas”, jotta työasiat eivät pääse monopolisoimaan pääkopan ilmatilaa. ”Matkustaminen on tärkeä henkireikä oman jaksamisen kannalta. Toinen asia on omasta kunnosta huolehtiminen, edes vähän.” n