proresto 2/2016 | Page 8

TOIMITUKSELTA

STREET FOODIN MEKIN ANSAITSEMME

JOKAISESSA MAASSA on sellainen ruokakulttuuri kuin se ansaitsee – ja erityisesti sellainen katuruokakulttuuri kuin se ansaitsee .
Tuossa yläpuolella oleva pätkä olkoon vain puoliksi provokaatiota . Suomen kohdalla se tarkoittaa , että viranomaiset eivät hevillä ole uskaltaneet päästää ruokaa kaduille – tiedättehän , epähygieenisiin , ei-standardoituihin , ei-sertifikoituihin oloihin , herran jestas sinne pakokaasujen katveeseen .
Niinpä katuruokakulttuuri on meillä ollut snagarin jonossa jännittämistä pikkutunneilla , pikkutuiskeessa : tuleeko kulinaristinen elämys vai nyrkki silmään ?
Street foodin nousu alkoi vuonna 2011 startanneesta Ravintolapäivästä . Kansalaiset myivät ruokaa toisilleen kadulla . Kukaan ei kuollut .
Huomattiin , että myös mobiili ruoka voisi olla kova juttu ja Helsingissä ideoitiin kilpaa ruokarekkoja . Evoluutiota jarrutti asetusviidakon kukkanen , jonka mukaan myyntipisteet eivät saaneet näyttää liikuteltavilta . ( Jäätelöautolla on käynyt onni , kun se ei ole jäänyt viranomaisen hampaisiin .)
Lopullinen läpimurto tapahtui 2014 , kun kaupunki viimein järkeisti jähmeitä kantojaan ja katuruoka pääsi valloilleen . Veturina olivat juuri ruokarekat , jotka olivat lyöneet isosti läpi Yhdysvalloissa kymmenisen vuotta aikaisemmin . Suomalaisversiossa rekkoja miehittivät usein fine dining -paikkojen kokit , jotka halusivat tehdä jotain vähän ” raffimpaa ”.
Maaliskuussa 2014 järjestettiin myös ensimmäinen katuruokatapahtuma Streat Helsinki . Tapahtumaan tuli 20 000 nälkäistä ihmistä ja monesta ruokarekasta loppui safka . Hipsteriä hirvitti : pienen piirin hifistelystä oli ( taas kerran !) tullut jokamiehenlaji , josta kirjoitetaan Pirkassa . Samalla street food terminä koki inflaation ennätysajassa .
Katujen kasvatit ovat kuitenkin sitkeitä . Kesällä 2015 Helsingin kaduille ilmestyivät ruokapyörät , joista sai killerihodarin – tai vaikkapa gourmet-karjalanpiirakan .
Maaliskuussa 2016 nyt kolmatta kertaa järjestetty Streat Helsinki keräsi 16 000 ihmistä ja tapahtumassa myytiin kymmeniä tuhansia ruoka-annoksia . Hullun 2014-vuoden luvuista on siis tultu lähes neljännes alas , mutta samalla hurjin hype on leikkautunut pois – mikä yleensä on ihan tervettä .
Streat Helsinki itse rakensi jonkinlaista roadmapia tulevaisuuteen teemalla ” From revolution to evolution to sustainability ”. Nyt puhutaan siitä , miten satokaudet näkyvät katuruoassa ja mitä uusia kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja löytyy . Ekologisuus ja kestävä kehitys nostavat päätään myös street foodissa .
Monen mielestä parasta street foodissa on sen konstailemattomuus ja kurittomuus – ja kaupunkilaisuus . Kun ruokarekka tai -pyörä lähestyy , cityihminen tuntee lämpimän läikähdyksen rinta-alassaan : tässä on sitä suuren maailman meininkiä mitä tänne ankeaan pohjolaan halutaan . Lisäksi on selvää , että kesällä suomalainen haluaa ulos , valoon ja lämpöön . Ruoka tulkoon perässä . Eikä haittaisi sekään , jos katuruoka saisi pari pysyvämpää tukikohtaa , jahka suvituulet taas puhaltavat . Eikös Rautatietori ole kesäisin aika tyhjän panttina ? Ainakin siitä voisi tehdä street foodin ” varikkoalueen ”.
Ja jos ihan totta puhutaan , niin kyllähän ” katuruokaa ” on ollut Helsingissä jo yli sadan vuoden ajan . Tehtaiden ja työmaiden lähellä oli usein kojuja ja kärryjä , joista työmies sai soppansa ja leivänkannikan . Mutta ehkä niksi onkin siinä , että nyt street foodin perässä juoksee pukumieskin – ja majoneesitahra kravatissa on enemmän ylpeyden kuin harmin aihe .
Lukeaksesi sähköisen proreston klikkaa itsesi osoitteeseen : www . proresto . fi
Lehden sähköisen version lukeminen ei vaadi erillisiä tunnuksia ja on täysin maksutonta .
JUSSI SINKKO
6 proresto 2 / 2016