proresto 2/2016 - Page 13

Vilja-kasvissekoitukset Väriä ja vaihtelua annoksiin! BULGURIA & KVINOAA JA VIHANNEKSIA, KYPSÄ MONIVILJAA JA VIHANNEKSIA, LUOMU, KYPSÄ joten pieni taustoitus voi olla paikoillaan. Kahvikulttuurin ensimmäinen aalto koettiin 1950-luvulla, kun suodatinkahvit tekivät läpimurtonsa. Toisen aallon käynnisti tavallaan vuonna 1971 perustettu jenkkiketju ­Starbucks, joka toi framille espresson ja siitä edelleen ”jalostetut” kahvijuomat. 2000-luvulla on käynnistynyt kolmas aalto, joka korostaa mm. kahvilajikkeiden välisiä eroja ja papujen huolellista käsittelyä. Tänä päivänä kahvin kolmas aalto on maailmanlaajuinen liike, joka alleviivaa kahvin laadukkuutta joka käänteessä. Liike käsittää koko kahviketjun aina pavusta kuppiin asti. Artesaanikahvin nimeen vannovan kolmannen aallon tuntomerkkejä ovat mm. direct trade, erikoiskahvit ­(specialty grade), alkuperäiskahvit, terroir-käsite, kevyemmät paahto­profiilit sekä latte art. Ison talon edut Hampf on selvästi innoissaan mahdollisuudesta päästää kolmas aalto isosti valloilleen Suomessa. Häntä kiinnostaa kahvissa ko