proresto 2/2016 - Page 12

” Laatukahvi kiinnostaa nyt ihmisiä enemmän ja enemmän. PICNIC YHTIÖIDEN ja La Torrefazionen yhteinen voimainponnistus sinetöitiin karkauspäivänä, mutta tuolloin takana oli jo pitkä tie. Jens Hampf, ”vanhan” Torren yrittäjä/pyörittäjä ja uuden ketjun toimitusjohtaja, myöntää auliisti, että kahden kahvilan kanssa operoiminen nielaisi kaiken ajan aina siinä määrin, että Hampf alkoi miettiä vaihtoehtoja. Hän tuumaili, että isomman toimijan kanssa liittoutumalla olisi mahdollista keskittyä olennaiseen – eli huippukahviin – eikä taistella hallintohetteiköltä toiselle. ”Olen ollut aika kärsimätönkin sen vuoksi, että asiat eivät aina tunnu etenevän parhaalla mahdollisella tavalla”, toteaa Hampf. Sädekehä jakoon? Keskustelukumppaniksi löytyi lopulta Picnic Yhtiöiden toimitusjohtaja Ann Wahlroos-Jaakkola, joka ihaili nuoren yrittäjän energiaa ja osaamista – ja oli välittömästi kiinnostunut yhteistyöstä. 10 proresto 2/2016 Wahlroos-Jaakkola ei epäröi myöntää sitäkään, että kantakaupungin kahvihifistelijöiden keskuudessa Torrella on sädekehä mihin Picnic ei hevin yllä. Tämän lisäksi Picnicillä oli hyviä kokemuksia parista aiemmasta tytäryhtiöstä ja Wahlroos-Jaakkola ryhtyi pohtimaan, että Torre olisi mainio lisä konserniin: ”Torrefazionella on täysin erilainen konsepti kuin Picnicillä, joten ketjut eivät sinänsä kilpaile vaan niillä on pikemminkin mahdollista oppia toinen toisiltaan”, hän toteaa. Hampfin ja Wahlroos-Jaakkolan tavoitteeksi muodostui luoda kahvilaketju, jossa kahvin laatua, moniulotteisuutta ja kulinaristista arvoa korostetaan. Niin, ja samalla tietysti toteuttaa ”musta vallankumous” eli tuoda kahvilakulttuurin kolmas aalto ryminällä Suomeen. Laatu edellä ”Kolmas aalto” ei välttämättä sano mitään edes horeca-alan ihmisille,