proresto 2/2014 - Page 67

proresto lukijatutkimus LUONNOTONTA MENOA Ruoan luonnollisuus on noussut trendiksi ja tärkeäksi osaksi viimeaikaista ruokakeskustelua. Yhä enemmän on niitä, jotka vaativat ruoan luonnollisuutta ja lisäaineista luopumista, sekä lähiruoan suosimista. RUOKATUOTANNON SUDENKUOPAT SAATTAVAT YLLÄTTÄÄ TIEDOSTAVATKIN TAHOT LUONNOLLISUUS MERKITSEE eri ihmisille ja ryhmittymille eri asioita. VTT:n tammikuisessa Nutritech-seminaarissa Kaisa Poutane en käytti määritelmää, jonka useimmat kuitenkin hyväksyvät. Poutasen n mukaan luonnollisia ovat ”ruoan ja juoman ainekset, jotka ovat pe eräisin luonnosta (kasveista, eläimistä tai mineraaleja) ja joita on vo oitu käsitellä jollain perusmenetelmällä, kuten jauhamalla, savustamalla a, paahtamalla, pakastamalla, kuivattamalla tai käyttämällä”. PAHA, PAHEMPI, KOULURUOKA? PARJATTU KOULURUOKA NOSTAA PROFIILIAAN ERI RINTAMILLA Keinotekoisina taas pidetään aineita, joilla ei ole luontaista va astiTEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN KUVAT: PAUL CHARPENTIER ri osa elintarviketeollisuuden käyttämistä lisäaineista voi olla luonn nos- KUVA: RODEO.FI lutukseen linkittyvä lohas-trendi on kasvanut myös Suomessa. Meidän tukseen n v a endi myös Suom ssa. Meid sa. tekemisemme on osunut siihen vähän kuin vahingos a, mikä on todelkemisemm me m t hen vahin ossa, kä tode tod Bruun ku kuvailee ja näyttää maistelevan ajatusta e t ä evan ajatusta. ajatu ajat la hieno juttu”, Bruun selittää. Kriis on se