proresto 1/2019 - Page 33

”KAIKKI TUOTTAJAT, niin isot kuin pienetkin, ovat ikään mukaan samppanjasta on tulossa ”koko kansan juttu” mikä kuin samalla viivalla. Kaikille on varattu samankokoinen näkyy mm. siinä, että Grand Champagne 2017 ja 2018 oli- pöytä esitellä tuotteitaan, jolloin samppanjat ja tekijät vat loppuunmyytyjä. ovat pääosassa”, kuvailee From ”samppanjademokratian”  ”Myimme kumpanakin vuonna 4 000 lippua, eli sen ver- periaatteita. Uusia tulokkaita ovat mm. Pierre Paillard, ran kuin Vanhalle mukavasti mahtuu vieraita”, vahvistaa From. J.  Dumangin, Canard-Duchêne, Domaine Collet, Lallier, Tämän vuoden tilaisuuden osalta From uskoo, että kaikki liput Francis Orban, Vazart-Coquart ja Waris-Larmandier. menevät taas ja Vanhalla on tuttuun tapaan porukkaa ja juh- Fromin mukaan Grand Champagne Helsinki -tapahtuma lan tunnelmaa.  on neljässä vuodessa vakiinnuttanut paikkansa kevään todel- lisena kohokohtana. ”Se on viikonloppu, jolloin maailman Mestarien opissa samppanjakeskus siirtyy pariksi päiväksi Helsinkiin”, From Ammattilaisia on Fromin mukaan ehkä kymmenesosa kaikista toteaa. vieraista, edustaen esimerkiksi ravintoloita ja hotelleja ympäri Suomen. Ammattilaisen pirtaan sopivat erityisen hyvin tapah- Samppanjan ’Kuka Kukin On’ tuman aikana järjestettävät Master Class -luennot, joille on Vieraslistaa selatessa huomaa, että Fromin väitteellä on pyhitetty neljä huonetta Vanhan yläkerrasta. pontta. Vanhalle saapuu vallan varteenotettava joukko  ”Master Class -luentoja pidetään kolmen päivän aikana Champagnen kärkinimiä, muun muassa huippuarvostetut kel- 42 kappaletta ja yksi tasting kestää 50 minuuttia”, From ker- larimestarit Cyril Brun (Charles Heidsieck), Dominique Demar- too. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, maksullisille ville (Veuve Clicquot) ja Laurent Fresnet (Henriot). Legendaa- Master Class -luennoille on tungosta: esimerkiksi viime vuonna risia ”samppanjapersoonallisuuksia” ja toimialan ikoneita luennoille osallistui noin 1 500 henkeä. edustavat Pol Roger’in omistaja Hubert de Billy ja Taittingerin samppanjasuvun vesa Clovis Taittinger. Mutta se varsinainen ”samppanjarenessanssi” on tapah- tunut suuren yleisön suhtautumisessa samppanjaan: Fromin  ”Master Classeihin on rajattu määrä paikkoja ja niihin voi ostaa lipun etukäteen”, vinkkaa From. Tämän vuoden Master Classeja pitävät mm. Boizelin toi- mitusjohtaja Florent Roques-Boizel, De Venogen toimitusjoh- 1/2019 proresto 33