proresto 1/2015 - Page 2

Suomen Nestlé ja JäätelöAkatemia Suomen Nestlén jäätelöammattilaiset ovat jo vuosia u t o rakentaneet erilaisia myyntiratkaisuja HoReCa-, ja a i k C vähittäiskauppa-asiakkailleen sekä kouluttaneet satoja h a e e uusia jäätelönmyyjiä ympäri Suomea. s j m Jatkossa kaikki Suomen Nestlén jäätelöön liittyvä o m ä v tietotaito- ja koulutustoiminta keskitetään yhden, t u s e JäätelöAkatemia otsikon alle. l k Akatemian koulutustilaisuuksia tullaan toteuttamaan m l a m valtakunnallisesti tarpeen mukaan mm. joka u e keväisellä koulutuskiertueella ympäri Suomea. t i Turengin jäätelötehtaan yhteydessä jo vuodesta n n o 1987 toimineessa, vaativatkin tuotekehitys- ja m v h koulutustilaisuudet mahdollistavassa Pingviini t d jäätelökahvilassa pidetään myös koulutuksia. h ä t Koulutuksessa paneudumme jäätelön tuotetietouteen, e m u n asiakaspalveluun, hygienia-asioihin ja tietysti v a e jäätelön käsittelyyn. Käytännön harjoituksissa s n s opettelemme jäätelöpallojen ja –annosten tekemistä. e n n Perusmyyntikoulutuksen lisäksi järjestämme koulutusta k ä m a myös eri myyntiratkaisuista. n Jäätelöakatemian toimintaa kehittää ja koordinoi i e d Suomen Nestlén asiakaskoulutuksista jo sen alkuajoista n t saakka vastannut Armi Liljeroos-Räsänen. u s Lisätietoja akatemian toiminnasta ja tulevista m t koulutuksista voi tiedustella sähköpostitse osoitteesta: k i jaateloakatemia@fi.nestle.com tai osoitteesta t www.pingviini.fi/ammattilaiset. Olemme Fastfood & Café & Ravintolamessuilla osastolla m a a 3d11 Suomen Nestlé