proresto 1/2014 - Page 54

messut | Gastro Helsinki TEKSTI: TUULA SIPILÄ KUVAT: MARKKU OJALA GASTRO HELSINKI HERKISTÄÄ MAKUNYSTYRÄT Koko horeca-alan kokoava Gastro Helsinki on maan tärkein ammattitapahtuma ja odotettu kohtauspaikka Messukeskuksessa. Tänä vuonna maaliskuinen kokonaisuus tarjoaa entistä enemmän nähtävää, koettavaa ja maisteltavaa ruoka-ammattilaisille. Yksi messuteemoista on katuruoka, joka näkyy ruokajuhlana myös Helsingin keskustassa. GASTRO HELSINKI -tapahtumassa käydään perinteisesti useita alan arvostettuja kilpailuja, niin nytkin. Valtakunnallisen kouluruokakilpailun finaali käydään messuilla jo toisen kerran. Peruskoulujen keittiöille suunnatussa kilpailussa näytetään, miten pienillä määrärahoilla saadaan aikaan maukkaita ja houkuttelevia kouluaterioita. Kaksi vuotta sitten pidetyn ensimmäisen kilpailun suosio yllätti järjestäjätkin. Mukana oli kolmisenkymmentä ammattilaisjoukkuetta, joista voittajaksi selvisi Korpilahden koulun joukkue. Kouluruokakilpailun finaalissa Messukeskuksessa perjantaina 21.3.2014 kilpailijajoukkueet valmistavat ateriakokonaisuudet 15 henkilölle. Ateriat tarjoillaan arvovaltaiselle tuomaristolle, jossa edustettuina ovat niin koululaiset, opettajat kuin päättäjät.     Kokit, tarjoilijat ja hovimestarit kilpasilla Messujen kumppanina toimiva ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö tukee kansallista kouluruokakilpailua. Lisäksi ELO-säätiö jär52 proresto 1/2014 jestää messuilla Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija -kilpailujen semifinaalit ja finaalin. Legendaarinen Vuoden Kokki -kilpailu sai viime vuonna rinnalleen Vuoden Tarjoilija -kisan. Kisojen finalistit ovat selvillä ensimmäisen messupäivän iltana, torstaina 20.3. kisataan loppukilpailu, jonka päätteeksi voittajat julkistetaan Messukeskuksessa. ELO-säätiö vastaa molempien kilpailujen järjestämisestä ja kilpailukeittiön ohjelmasta. Uutta messuilla on Vuoden Hovimestari -kilpailun semifinaali, joka nähdään messujen ohjelma-alueella torstaina 20.3. Kilpailussa mitataan asiakaspalvelutaitoja sekä ruuan ja juoman teoriaa sekä hallintaa. Kilpailun pääorganisaattorina on Collegium Culinarium CC-Kilta ry. Ohjelmaa jokaiseen makuun Stageksi ristitty ohjelma-alue on messujen sydän. Vaihtuvien puheenvuorojen, demojen, julkistusten ja tietoiskujen juontajina nähdään julkisuudesta tuttuja ruoka-ammattilaisia, kuten Sikke Sumari ja Jyrki Sukula. Keskiviik-