proresto 1+2/2018 - Page 50

KOLUMNI Anders Westerholm yrittäjä, We Are Group Andu on edennyt parinkymmenen vuoden aikana räppäristä sarjayrittäjäksi. Koulutukseltaan eMBA in Service Excellence. Tällä hetkellä We Are Groupilla on Helsingissä yhdeksän ravintolaa (2 x Story, 4 x Sushibar + Wine, Bar Cón, Vin-Vin, Bier-Bier), Viinitie viini- ja olutmaahantuontia sekä kaupunkikohteiden konsultointia. Andu on edelleen mukana myös Rähinä Records levy-yhtiössä, joka täyttää tänä vuonna 20v! RAVINTOLAN ROOLI VUOKRALAISENA OLEN PUHELIMESSA yhtiökumppanini Matin kanssa, joka on Barcelonassa tekemässä tuotekehitystä meidän Bar Cón -tapasravintoloillemme ja kulkee Ravalissa läpi vanhojen lempi­alueittemme. Mielessäni pysyn hyvin kartalla hänen ker- toessaan aina minkä raflan kohdalla milloinkin on. Puhelun jälkeen muistot ovat heränneet henkiin ja jään miettimään, mikä rooli ravintoloilla ja palveluilla onkaan kaupungin muok- kaamisessa ja henkilökohtaisen siteen rakentamisessa. Muistan aina ensimmäisen ns. oikean vuokrasopimusneu- vottelumme. Parissa ensimmäisessä ravintolassamme vuokra- sopimus tuli liiketoimintakaupan mukana enemmän tai vähem- män annettuna. Kun kuulimme, että Uudenmaan- ja Annan- kadun kulmatila olisi mahdollisesti vapautumassa, päätimme iskeä kiinni. Kisasimme tilasta toisen toimijan kanssa ja ajat- telimme, että ainoa keino voittaa on mahdollisimman seik- den kanssa. Yksi tyypillinen neuvottelukumppani on taho, joka kaperäisesti kommunikoida kuinka sydämellä ja pieteetillä omistaa kerrostalon, on raapinut sille kasaan kehityssuunni- tulemme toimintamme rakentamaan. Ai miksi? Koska meidän telman ja etsii nyt vuokralaisia ilman sen kummempaa hajua on pakko. Arvot ja kunnianhimo vaativat sitä. siitä, mitä kohde oikeasti tarvitsisi. Kovin usein törmään epä- Yksi lupauksemme oli, että toimintamme tulee tulevaisuu- dessa määrittelemään taloa ja aluetta sekä toimimaan ylei- senä maamerkkinä. Tarkoittaen, että ihmiset viittaisivat kes- realistisiin vuokrapyyntöihin, tai pitäisikö sanoa -vaatimuksiin. On investoitu taloon ja nyt se pitää saada tuottamaan. Mitä jos harkittaisiin toisentyyppistä lähestymiskulmaa? kusteluissaan ravintolaan selventääkseen mitä paikkaa he tar- Ehdotan, että katutason liiketoiminta nähtäisiin myöskin inves- koittavat. Jokaisen ravintoloitsijan pitäisikin pyrkiä jättämään tointina taloon ja vuokralaisvalintaa ohjaisi visio maineesta ja niin syvä jälki, että asiakas merkkaa tämän alitajuiseen kart- toiminnan tasosta, jonka avulla saataisiin kerroksiin oikean- taansa osoitteena, johon kannattaa palata. Kun liiketoiminta laista vuokralaista, jotka ovat valmiita maksamaan korkeam- on ollut tarpeeksi pitkäkestoista ja on jätetty lukematon määrä paa preemiota juuri kyseisessä kokonaisuudessa mukana ole- positiivisia muistijälkiä, niin ravintola on ansainnut paikkansa. misesta. Todellisuudessa kun katutasossa oleva toiminta tus- Aluetta määrittelevän statuksen voi saavuttaa toki myös nega- kin pääsee koskaan edes näkemään yläkerran ilmastoituja tiivisilla kokemuksilla, mutta silloin toiminta tuskin kestää kovin neliöitä, niin ei heidän niistä varmaan kannata maksaakaan. kauaa. Todettakoot, että tällaisia odotuksia ei tietenkään kovin Mielelläni näkisin keskusta-alueella pidemmälle konseptoituja usein kohdistu toimistokerroksissa tapahtuvaan liiketoimintaan. kohteita, joiden vuokralaismix muodostaisi todellisen itseään Uudenmaankadun vuokrasopimuksen jälkeen sopimuksia on tullut neuvoteltua kymmeniä ja monenlaisten kumppanei- 50 proresto 1–2/2018 ruokkivan klusterin ja kohderyhmäänsä puhutteleva ravintola toimisi yhteisöllisenä alueen yhteenkasaavana voimana. n