proresto 1+2/2018 | Page 48

” Tärkeää on myös se, että toimii omalla tontillaan ajatusjohtajana ja esittelee esimerkiksi jonkin ruokatrendin ensimmäisenä suurelle massalle. enemmän tai vähemmän julkisuudessa jo useamman vuoden se, että toimii omalla tontillaan ajatusjohtajana ja esittelee ajan. Se on osaltaan myös Herlevin vahvuus. esimerkiksi jonkin ruokatrendin ensimmäisenä suurelle ”Ravintoloitsijan henkilöbrändäytyminen on yksi yrityk- semme kulmakivistä. Sen sijaan digitalisaatioon heittäytymi- massalle”, luettelee Natalia Tolmatsova. Esimerkkejä viraaleiksi hiteiksi nousseista ruokailmiöistä on nen tuo meille asiakkaita, jotka eivät muualta yritystämme valtavasti, kuten avokadopasta, satokausikalenteri tai kukka- löytäisi. Tärkeintä on kuitenkin tarjota suomalaisille hyviä kaalitalkoot. Kaikki nämä mahtuvat muutaman vuoden sisään. burgereita kohtuulliseen hintaan”, summaa Herlevi. ”Uskon, että sosiaalinen media on ollut tärkeässä roolissa ruokahypetyksessä. Tietysti yleisellä ilmapiirillä ja maailman- Sosiaalinen media luo ravintoloitsijan brändin laajuisilla trendeillä on myös merkityksensä. Ruoasta ja ruoka- lisäksi ruokailmiöitä valioista on tullut samanlainen yksilöllisyyden ilmaisun muoto Suomessa on useita itseään hyvin brändänneitä kuin vaatteista”, päättää Tolmatsova. ravintoloitsijoita. Heitä yhdistävä tekijä on läsnäolo Akseli Herlevin luotsaama road trip -henkinen tv-ohjelma perinteisessä mediassa, kuten tv-ohjelmassa, sekä tietyn Burgerimies alkaa Sub-kanavalla keskiviikkona 21. helmikuuta ruokasuuntauksen puolesta puhuminen. 2018. Ohjelmassa burgerimiehen matka kulkee Californiasta ”Ensimmäisenä mieleen tulevat Henri Alén, Tomi Björck ja Hans Välimäki. Henkilöbrändin kannalta tärkeää on myös 48 proresto 1–2/2018 Yhdysvaltojen mantereen halki aina Floridan kautta New Yorkiin. n ”Henkilöbrändäytyminen on ikään kuin vastavoima kansainvälisille, kasvottomille ravintoloille, joita näkee kaikkialla”, ravintoloitsija Akseli Herlevi uskoo.