proresto 1+2/2017 | Page 60

KUVA : VIIHDEVÄYLÄ OY

Tärkeintä on tietää , kenelle ollaan tekemässä ja mitä tämä asiakas oikeasti tarvitsee viihtyäkseen .
” Se oli hyvin sanottu , sillä ei esimerkiksi koulun ruokalassa koskaan soi musiikki . Ravintolan tunnelman tekemisessä musiikki on ratkaisevan tärkeää .”
Vanhan mukaan musiikki- ja viihdepuolella tulee tapahtumaan vielä paljon tulevina vuosina : suunta on kohti brändättyä , keskitetysti hoidettua viihdekokonaisuutta , jossa henkilökuntaa ei enää fasilitaattoriksi saati tiskijukaksi tarvita .
” Jo nyt monet ravintolaketjut hoitavat brändin mukaisen musiikin keskitetysti kaikkiin toimipisteisiin . Taustamusiikkioperaattorin tehtävä on musiikkiprofiilin laadinta ja tekninen toteutus ajastuksineen ja muine detaljeineen .”
Toimitusjohtaja Kalervo Vanha Viihdeväylä Oy : stä sanoo , että äänentoiston laadussa , kun yritetään säästää , niin se kostautuu melkein aina . Ainoastaan laadukas kaiutinsysteemi toistaa musiikkia oikealla voimakkuudella ja tasaisesti .
Asiakas kuskin paikalle Mutta vaikka ravintolan henkilökunnan kädet vapautetaan ei-musikaalisiin hommiin , asiakkaille tehdään ovia ja ikkunoita musiikkiin : esimerkiksi älypuhelimilla pääsee selailemaan soittolistoja ja toivomaan suosikkejaan soittoon .
” Silloinkin on kysymys valinnasta ravintolan oman soittolistan puitteissa . Hevimestassa ei voi kajauttaa Säkkijärven polkkaa ”, Vanha toteaa .
Toimitusjohtaja tietää , että vaikka ravintolat ymmärtävät jo digin päälle , niillä on silti taipumusta säästää väärässä paikassa . Tavallinen virhe on hankkia muutaman kympin muovikaiutin , jolla on kauniisti sanottuna rajallinen suorituskyky .
” Äänentoiston laadussa , kun yritetään säästää , niin se kostautuu melkein aina . Ainoastaan laadukas kaiutinsysteemi toistaa musiikkia oikealla voimakkuudella ja tasaisesti .” Vanhan mukaan kaiuttimia kyllä testataan , mutta liian usein pikaisesti ja tyhjässä ravintolassa .
” Kannattaa aina testata kaiuttimia talon ollessa täynnä . Silloin selviää äänentoiston todellinen laatu .”
Viihdepäällikkö Lauri Domnick Restel Oy : stä tietää , millainen tunnelmanvirittäjä musiikin ja muun viihteen käyttö voi parhaimmillaan olla ravintolaympäristössä . Domnickilla on lähes 15 vuoden kokemus viihde-elementtien käytöstä asiakaskokemuksen , myynnin ja brändimielikuvien vahvistamiseksi – mutta mikä on kaikkein olennaisinta tällä saralla ? – Domnickin mukana tärkeintä on tietää , kenelle ollaan tekemässä ja mitä tämä asiakas oikeasti tarvitsee viihtyäkseen .
Aina ei myöskään ole kysymys siitä , mitä asiakas sanoo tarvitsevansa . Domnick tietää , että usein varsinkin musiikin suhteen käy niin , että ihmiset kyllä saattavat sanoa pitävänsä tietynlaisesta musiikista , mutta sen soidessa he viipyvätkin kaupassa lyhyemmän aikaa ja ostavat vähemmän .
KUVA : VIIHDEVÄYLÄ OY
60 proresto 1 – 2 / 2017