prometalli 4/2018 | Page 4

TOIMITUKSELTA MUUTOSTILA EI OLE PUUTOSTILA Konepajat porskuttavat edelleen myötätuulessa. Esimerkiksi Teknologiateollisuus ry:n tuoreiden lukujen valossa suhdannetilanne on tällä hetkellä suotuisa ja yritysten tilauskanta vahva. Teknologiateollisuuden henkilöstömääräkin kasvoi reippaasti vuoden ensimmäisellä puoliskolla ja myös kesätyöntekijöitä palkattiin ennätyksellinen määrä. Yritysten saamat tarjouspyynnöt ovat kuitenkin vähentyneet kesän aikana – ja tämä ennakoi syksylle heikompaa tilauskehitystä kuin viime aikoina. Teknologiateollisuus ry:n tuore Talousnäkymät-selvitys kertoo, että jos huhti–kesäkuun tilauksia verrataan vuodentakaiseen tilanteeseen, uusien tilausten arvo oli nyt yhdeksän prosenttia pienempi kuin vuosi sitten. Eron dramaattisuus tosin johtuu viime vuoden vertailujaksolle ajoittuneesta isosta laivatilauksesta. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto on syksyllä hieman suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Liikevaihdon kasvusta huomattava osa johtuu tuottajahintojen noususta. Teknologiateollisuuden pääekonomisti Jukka Palokangas on arvioinut, että maailmantalouden epävarmuudet ovat alkaneet näkyä yritysten markkinatilanteessa. Näkymät ovat muuttuneet aiempaa sumuisemmiksi, ja kauppasodan ensiaskeleet ovat nostaneet raaka-aineiden hintoja. Mikäli protektionismi nostaa päätään, sillä on Suomen viennille ainoastaan kielteisiä vaikutuksia. Palokankaan mukaan Suomestakin on saatu kasvun kannalta huolestuttavia uutisia: rakennusluvat ovat vähentyneet tuntuvasti ja teollisuuden investoinnit ovat kääntymässä jälleen laskuun. Vilkas rakentaminen on ollut viime aikoina yksi keskeinen talouskasvun kiihdyttäjä. Takana on kehitys, jolloin teollisuuden tuotannolliset investoinnit kasvoivat pari–kolme vuotta, mutta kuluvana vuonna niiden ennakoidaan jälleen supistuvan. Lisäksi Tilastokeskuksesta tuli kylmäävä tieto: t&k-investointien raju väheneminen jatkui viime vuonna. Kokonaisinvestoinnit ovat alittaneet Suomessa pääomien kulumisen jo lähes vuosikymmenen ajan. Näin ei voi jatkua, mikäli Suomi haluaa selvitä hyvinvointinsa rahoituksesta. Kaikki mahdolliset paukut tulisi nyt käyttää ennen kaikkea osaamisen vahvistamiseen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan vauhdittamiseen. Näin rakennetaan pohjaa tulevalle kasvulle ja Suomen pärjäämiselle kiihtyvässä kisassa. Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola on todennut, että mikäli Suomi haluaa tosissaan olla osaamisen ja uudistumisen edelläkävijä, se ei voi olla perässähiihtäjä tki-toiminnassa. Vanha totuus, jonka mukaan yksi julkinen euro saa yritykset investoimaan kaksi omaa euroa tki-toimintaan, on hyvä muistaa tässä kohtaa. Lisää vauhtia ja ideoita toiminnan kehittämiseen voi hakea syksyn Alihankinta-messuilta, joka on vakiinnuttanut asemansa kotimaisen teknologiateollisuuden ykköstapahtumana. Alihankinnan ammattimessut kokoavat yhteen maan johtavat toimijat ja päättäjät Tampereelle 25.–27.9.2018. Alihankinta-messujen yli 1 000 näytteilleasettajaa tarjoavat läpileikkauksen maailmalla arvostetusta suomalaisesta teollisuusosaamisesta sekä erinomaiset verkostoitumismahdollisuudet alan toimijoiden kesken. Alihankinta 2018 -messujen teema on tuottavuus, mikä näkyy tapahtuman ohjelmassa monellakin tapaa. Yksi keskeinen haaste alihankintateollisuudessa on osaavan työvoiman löytäminen. Konepajoissa huokaillaan, miten vanhoista, ankeista mielikuvista päästäisiin eroon ja nuoriso saataisiin mieltymään metalliin. Lisäksi ammatinvalinta on ylipäänsä tasa-arvoisessa Suomessa Euroopan sukupuolittuneinta ja pajoilla sukupuolivinouma on usein erityisen silmiinpistävää. Pikaresepti tuottavuuden nostoon kuulukoon: lisää naisenergiaa, nuorta voimaa, uljaita ideoita ja uskallusta! PETRI CHARPENTIER 4 prometalli 4/2018 4/2018 JULKAISIJA PubliCo Oy Pälkäneentie 19 A 00510 Helsinki puh. 020 162 2200 [email protected] www.publico.com PÄÄTOIMITTAJA Petri Charpentier TUOTEPÄÄLLIKKÖ Robert Jaakkola [email protected] ILMOITUSMYYNTI Jaakko Lätti Tom Appelroth TOIMITUKSEN KOORDINAATTORI Liisa Hyvönen GRAPHIC DESIGN Riitta Yli-Öyrä TILAAJAPALVELU puh. 03 4246 5309 [email protected] TOIMITTAJAT Sami J. Anteroinen Ari Mononen Jari Peltoranta Jarkko Böhm Esa Pesonen KANNEN KUVA VTT PAINO PunaMusta Oy ISSN 2341-8761 (painettu) ISSN 2341-877X (verkkojulkaisu) www.prometalli.fi