prometalli 3+4/2017 - Page 62

SORVIN ÄÄRESTÄ Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. SUJUVAA KONEISTUSAUTOMAATIOTA HARTOLASSA Tulevaisuudessa hartolalaisessa konepajassa yksi työvuoro tul- Kiinnitystekniikka laan hoitamaan miehitettynä ja loput automaation avulla. Uudessa järjestelmässä työstökappaleet odottavat FMS:n pus- ”Miehitettynä tehtaallamme jatkossa toimitaan yhdessä kurivarastossa työstökoneen vapautumista. Kun työstö voi vuorossa. Automatisoimalla seuraavat työvuorot saamme teho- tapahtua myös miehittämättömän yövuoron aikana, kiinnitys- kasta lisäkapasiteettia”, toteaa Seppo Suomi Oy:n toimitusjoh- tekniikan luotettavuus on ollut valinnassa ykkössijalla. taja Jani Suomi. Nyt työstökone saadaan pyörimään jopa 20 Kiinnitystekniikka perustuu OK-VISE Oy:n matalakiinnitti- tuntia vuorokaudessa ilman miehitystä, joka jo sinällään on miin, jotka ovat osoittautuneet 35-vuotisen historiansa aikana radikaali parannus entiseen. yhdeksi luotettavimmista kiinnityskomponenteista jota alalta Jotta tähän päästään, Seppo Suomi Oy on lähtenyt inves- löytyy. Uudempaa kehitystyötä edustavat matalakiinnitti- toimaan joustavaan tuotantoon. ”Kilpailukyvyn ja tuotannon men ympärille suunnitellut Fixturing Concept kiinnitysmodulit. laadun ylläpitäminen on ollut keskeinen syy investoinnille”. Modulit asennetaan Se