prometalli 3/2019 | Page 29

” Uusissa yhteistyö­ roboteissa on muun muassa innovatiivinen ohjausjärjestelmä. yritystä pärjäämään kilpailussa vähän vanhemmillakin teolli- suusroboteilla. Uusissa yhteistyöroboteissa on muun muassa innovatii- vinen ohjausjärjestelmä, joka opettaa tekijäänsä koko ajan ohjelmoinnin aikana. Robotiikkahitsausta palveluna Jokaisen hitsausyrityksen ei tarvitse investoida robotteihin ja opetella hitsausrobotiikkaa. Elektrorakenne myy robotiikkahit- sausta ja -särmäystä myös palveluna muille alan alihankinta- yrityksille. ”Metallialan alihankintayritykset pitävät usein mustasuk- kaisesti kiinni omista käsin tehtävistä hitsaustöistään, eivätkä uskalla ajatella tiettyjen töiden ulkoistamista robottihitsaus- kumppanille, vaikka näin voitaisiin säästää huomattavasti rahaa. Vanhakantaisesti halutaan pitää kaikki työt itsellä, vaan pitää tehdä myös ohjelma, jigit ja tarttujat. Henkilökun- vaikka nykymaailmassa pärjääminen vaatii verkostoitumista ja tamme keski-ikä on vielä melko alhainen, mikä on helpottanut verkoston palvelujen hyödyntämistä.” muutoksen läpiviemistä omin voimin.” Aivan uusimman polven niin sanottujen yhteistyörobottien ”Varmaan pelätään sitä, että työt voivat lähteä koko- naan itseltä pois, jos ulkoistaa osan töistä. Voin luvata, että ohjelmoitavuus ja ohjelmoinnin ketteryys on jo kehittyneem- me emme harrasta tällaista. Meillä on myös asiakkaita, jotka pää kuin vanhemman polven teollisuusroboteilla, jotka on tuovat meille aihion ja me teemme siihen pelkän hitsaustyön. suunniteltu pitkien sarjojen toistoon. Yhteistyörobotteja Elektro- Olemme asiakkaillemme lojaaleja ja pyrimme pitkiin asiakas- rakenteella ei ole, mutta oma pitkä ohjelmointikokemus auttaa suhteisiin”, Pennanen sanoo. n 3/2019 prometalli 29