prometalli 3/2019 | Page 17

TUOTTAVUUS UUDELLE TASOLLE! LASTUAVIEN TYÖKALUJEN VALMISTAJAT KONSULTOIVAT KONEPAJOJA YHÄ KOKONAISVALTAISEMMIN TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN KUVA: PIXABAY Uuden sukupolven lastuavat työkalut vannovat innovaatioiden ja tuottavuuden kasvattamisen nimeen. Simo Luotonen Iscar Finland Oy:stä toteaa, että tuottavuuden teesit ovat sinänsä samanlaiset isossa ja pienessä konepajassa – lisätehoja pitää etsiä joka puolella herkeämättä kilpailukyvyn suojelemiseksi. ”Ennen pajoissa saattoi olla hyllyssä vähän kaikenlaisia las- tuavia työkaluja, ikään kuin odottamassa mitä eteen tulee. Nyt korostuu selkeästi se, että työkaluja hankitaan tiettyyn tarkasti määriteltyyn tarpeeseen”, Luotonen pohtii. Myös pajojen lastuavat työkalut ovat osa Industry 4.0 -lii- kettä, jossa Internet of Things ja Internet of Systems saavat esi- neet viestimään keskenään – ja kaikki mitä voidaan automati- soida, myös automatisoidaan. ”Kysymys on pitkälti siitä, miten olemassa olevaa dataa hyödynnetään uudella tavalla erilaisten verkostojen avulla”, Luotonen toteaa. ”Digitalisaation myötä toimintaa pajoissa pystytään nopeuttamaan ja tehostamaan ja samalla virheiden määrä laskee.” Työkalut aina tallella? Yhtenä esimerkkinä tästä Luotonen mainitsee työkalulogistiikan tai asset managementin kehityssuunnan, jonka avulla pajalla 3/2019 prometalli 17