prometalli 3/2018 | Page 19

robottien käytön vaikeudesta eivät enää pidä kaikilta osin paikkaansa. ” Oletukset tihankkeista ja rahkeita toteuttaa niitä. Pienemmillä yrityksillä voi olla tiettyjä ongelmia siinä. Ajan, tietotaidon tai rahan puutteen vuoksi voi olla hankalampi aloittaa, varsinkin jos kyseessä olisi ensimmäinen investointi konepajarobotiikkaan ja automaatioon.” Hinnat halpenevat, käyttö helpottuu Hämeen ammattikorkeakoulussa robotiikka on mukana auto- maatio- ja koneinsinöörien koulutuksessa sekä teräsrakentei- siin liittyvässä tutkimustoiminnassa. Myös teknologiaosaami- sen yksikön johtaja Lassi Martikainen nostaa osaamisvajeen syyksi robotiikan vähäiselle käytölle muissa kuin suurissa kone- pajayrityksissä. ”Automaatio-osaaminen ei ole ollut riittävää, ja robottien ”Meidän pitää nostaa tietoisuutta ja olla tiedon jakajia. Yritykset, joissa on robotisoitu paljon, ovat hyviä referenssejä”, kertoo Yaskawa Finland Oy:n toimitusjohtaja Nina Lehtinen. ohjelmointia on pidetty perinteisesti vaikeana.” Martikainen huomauttaa, että oletukset investointien kalleu- desta tai robottien käytön vaikeudesta eivät enää pidä kaikilta osin paikkaansa. ”Robottien hinnat tulevat alaspäin. Ihmisten kanssa Seppo Kirmanen peräänkuuluttaa yrityksiltä rohkeutta investoida robotiikkaan. ”Suomalaiset pienet ja keskisuuret yritykset tekevät käytän- nössä alihankintaa isommille kansainvälisille yrityksille. Jos ne yhdessä työskentelevien yhteistoimintarobottien määrä lisään- eivät ole kilpailukykyisiä alihankintaketjussaan, niin huonosti tyy tulevaisuudessa. Ne voidaan opettaa kädestä pitäen val- käy.” mistamaan tiettyä tuotetta.” Martikainen huomauttaa, että konepajarobotiikan ja auto- Nina Lehtisen mielestä alan toimijat voivat omilla toimil- laan rohkaista metalliteollisuuden yrityksiä tarttumaan roh- maation vähäinen hyödyntäminen huonontaa pk-yritysten kil- keammin robotiikkaan ja automaatioon. Laitetoimittajien pitää pailukykyä, sillä ihmistyövoiman käyttö rutiininomaisissa teh- tuoda robotiikan mahdollisuuksia esille. tävissä on kallista. Usein robotti tekee myös parempaa laatua kuin ihminen. Myös työvoimapula haittaa kilpailukykyä. Koska Suo- ”Meidän pitää nostaa tietoisuutta ja olla tiedon jakajia. Yritykset, joissa on robotisoitu paljon, ovat hyviä referenssejä. Aika usein tällaisin yrityksiin voi viedä myös vieraita, jolloin messa ei ole tarpeeksi hitsareita, puuttuva työvoima löytyisi näkee konkreettisesti, miten esimerkiksi tietyt työvaiheet on roboteista. toteutettu robottien avulla.” 3/2018 prometalli 19