prometalli 3/2014 | Page 73

PLASMALEIKKAUS TOIMII ENTISTÄ TEHOKKAAMMIN TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN Vaativien leikkaus- ja hitsausjärjestelmien valmistajana ja toimittajana tunnettu Suomen Teknohaus Oy on kehittänyt uudenlaisen viisteplasmaleikkurin. Toimintaa nopeuttavaa teknologiaa hyödyntävä laite esiteltiin Finntec-messuilla toukokuussa 2014. Suomen Teknohaus Oy perustettiin vuonna 1987. Yritys on jo vuodesta 1996 valmistanut ja toimittanut plasma- ja polttoleikkauskoneita. ”Viisteiden tarve on lisääntynyt, ja keskimäärin 50 prosenttiin kappaleista tehdään jossain työvaiheessa viiste. Uudella laitteella voidaan leikata viisteet kappaleisiin jo ensimmäisessä työvaiheessa”, Suomen Teknohausin myyntipäällikkö Anssi Kaasalainen kertoo. Viisteplasmaleikkuria on suunniteltu alkuvuodesta 2013. Runsaan vuoden pituiseen ja Tekesin tukemaan kehitysprojektiin osallistui Teknohausin oman henkilöstön lisäksi myös ulkopuolisia suunnittelijoita. Nopeampaa toimintaa Kaasalaisen mukaan uuden leikkauskoneen kehityksessä haluttiin löytää ratkaisut keskeisiin ongelmiin, joita viisteplasmaleikkauksessa on yleisesti esiintynyt. ”Kun on käytetty vanhempaa leikkaustekniikkaa, kappalemittoihin ja viistekulmiin on usein tullut epätarkkuutta. Toisaalta ”Nyt nämä pulmat saatiin ratkaistua. Kun testausta voidaan viisteleikkausta on jouduttu testaamaan varsin paljon ennen TrueBevel-teknologian ansiosta vähentää, varsinainen tuotanto tuotannon aloittamista, ja plasman kulutusosien kuluminen on saadaan käyntiin entistä nopeammin. Edistyksellisen raken- voinut muuttaa viistekulmia leikkaustyön aikanakin.” teen ja ohjausteknologian ansiosta saadaan aikaan erinomainen leikkauslaatu, joka pystytään säilyttämään”, Kaasalainen KUVA: SUOMEN TEKNOHAUS OY sanoo. Erikokoisia leikkureita Laite soveltuu kaikille niille materiaaleille, joita ylipäätään pystytään leikkaamaan plasmalla. ”Markkinoimme uutta konetta kaikille asiakkaille, jotka leikkaavat metallia: oppilaitoksista aina suuriin konepajoihin ja terästehtaisiin asti”, kertoo Kaasalainen. Konetta on saatavissa erikokoisena, asiakkaan tarpeiden mukaan. Koko riippuu paljolti siitä, minkä kokoista levyä halutaan leikata. Työala voi olla pieni, mutta sitä voidaan myös laajentaa useisiin kymmeniin metreihin. Plasmaleikkurin toimitusaika on keskimäärin noin kolme kuukautta tilauksesta, koneen koosta riippuen. Käyttökoulutus annetaan heti asennuksen valmistuttua käyttöönottovaiheessa. ”Oma henkilökuntamme hoitaa myös huollot koko Suomen alueella”, Kaasalainen vakuuttaa. Lisätietoja: www.teknohaus.fi 3/2014 prometalli 71