prometalli 3/2014 - Page 10

Juhani Lehden tarina ei ole aivan siitä tavallisimmasta päästä. Kahdeksassa vuodessa Lehti on rakentanut Tampereen Konepajat Oy:stä menestyvän metallialan yritysryppään, joka pärjää ja laajenee taantumankin tuulissa. Vuonna 1976 syntynyt Lehti on saavuttanut paljon lyhyessä ajassa. Metallibisnes ei kuitenkaan ole hänen ensimmäinen urapolkunsa. Vielä vuonna 2006 mies oli yksi Nokian it-puolen johtajista ja vastuussa 250 työntekijästä sekä 60 miljoonan euron budjetista. Hulppean duunin myötä avautui näköalapaikka suomalaisen matkapuhelinjättiläisen tulevaisuuteen. Mutta, mutta: vaikka elettiin vielä kuumaa nousukautta, Nokian tulevaisuus ei enää näyttänyt hyvältä. Itse asiassa se ei ollut näyttänyt hyvältä enää pitkään aikaan. Lehti istuu Pirkkalassa sijaitsevan Tampereen Konepajat Oy:n pääkonttorin neuvotteluhuoneessa ja huokaa. ”Nokialla ei enää mennyt niin hyvin. Kaikille oli selvää, mikä tie on valittava, mutta mitään ei tehty”, hän toteaa. Lehti puhuu organisaation luihin ja ytimiin menneestä päättämättömyyden taudista: vaikka tuotekehittely teki edelleen ihmeitä ja loihti esiin kovia ideoita, mikään niistä ei tuntunut etenevän. ”Lopulta kyvyttömyys tehdä päätöksiä nousi sellaiselle tasolle, että oli pakko alkaa harkita alan vaihtoa.” Pelimerkit esiin Diplomi-insinööri Lehdelle oli vaihtoehtoja myös it-alan ulkopuolella, sillä hän oli Tampereen teknillisessä korkeakoulussa lukenut teollisuustaloutta ja konepajateollisuutta. Metalli houkutti, mutta ”start from scratch” -tyyppinen oman yrityksen perustaminen tuntui aika kovalta ylämäeltä. Jo yksistään koneisiin olisi huvennut pitkä penni. ”Jo olemassa olevan firman ostaminen oli ykkösvaihtoehto, koska kokonaan uuden yrityksen perustaminen vaatii niin paljon pääomaa”, Lehti perustelee. Lehti osti saman tien kaksi Vaikka maailmantalouden taivaalla pilvet synkkenivät, molemmat konepajat saivat lent