prometalli 2/2015 | Page 20

Olemme mukana Kunnossapito 2015 Tampereella 25-26 .3 osasto 211. Esillä uutuustuotteita laakeroinnin ja voimansiirron aloilta. Kerromme myös uudesta kuularuuvien huollosta ja laakerikorjauksen hyödyistä. PORIN LAAKERI OY Helmentie 5, PORI 02 - 631 95 00 www.nomogroup.fi vuonna 2013 Suomen ICT:n ykkösmaaksi koko maailmassa: ”Osaaminen on tässä se keskeinen pulma. Esimerkiksi konepajoihin ei voi suoraan ottaa entisiä nokialaisia töi- on siis olemassa pohjaa, josta ponnistaa. hin ilman täydennyskoulutusta”, Andersson toteaa. AiRo-raportissa kerrotaan tehtaasta, jossa joudutaan jatkuvasti hakemaan osaajia ulkomailta. Tehtaan edustajien mukaan esimerkiksi tietynlaisen ruuvin ruuvaamiseen kykenevän robotin ohjelmointiin löytyy Suomesta AiRo-ohjelmassa todetaan suomalaisten ” pk-yritysten olevan vaikeassa tilanteessa. Robottien Kannattavuus on alhainen ja vanhoilla hankkiminen menetelmillä on vaikea saada tuottavuutta jo pieniinkin yrityksiin aikaan. Yrityksillä on osin ongelmia myös on kannattavaa. toimintatavan osalta; toiminta ei ole riittävän dynaamista ja joustavaa vastaamaan kansainvälisen kilpailun haasteisiin. hädin tuskin kymmentä osaajaa. Toinen yritys joutui siirtämään yksikön pois Suomesta juuri Andersson ja Kaivo-oja jakavat yritysten ”kyvykkyyksien osaajien puutteen takia. Robotteja on myös vajaakäytössä haasteet” kolmeen ryhmään: jo mainitut osaamiskuilut, inves- osaamisvajeen vuoksi. tointikyvykkyys ja liiketoimintamallien ja ansaintalogiikkojen muutospaineet. Kuka ohjaa digilaivaa? Raportin mukaan suomalaisten pk-yritysten investointiky- Anderssonin mukaan kurssi ei hevin suoristu ilman poliittisia vykkyys ja -halukkuus osoittaa edelleen hiipumista: esimerkiksi päätöksiä: Balance Consulting Oy:n tekemän selvityksen mukaan inves- ”Nyt ollaan tilanteessa, että yksittäisiä hankkeita kyllä löy- tointiasteet ovat olleet matalia jo kuusi vuotta peräkkäin. tyy, mutta kokonaisvaltaista toimivaa strategiaa ei ole. Digi- ”Robotiikkainvestoinneissa asia näkyy esimerkiksi siten, taalisuus on vailla konkretiaa”, Andersson toteaa ja kysyy, että uusien robottien asennuksia on vähemmän kuin mitä van- että miksi näin? Esimerkiksi World Economic Forum rankkasi hoja puretaan. Kuitenkin robotiikka ja automaatio ovat eri- 18 prometalli 2/2015