prometalli 1/2016 | Page 61

ENNAKOIVA HUOLTO VARMISTAA VAHTERUKSEN TEHTAAN JATKUVAN TOIMINNAN TEKSTI: MARKO KARTTUNEN KUVA: NOORA KONTTINEN Uudessakaupungissa toimiva kalantilainen perheyritys Vahterus on erikoistunut raskaan teollisuuden lämmönsiirtimien valmistukseen. Pekotek vastaa tuotantolaitoksen pintakäsittelylaitteiden ennakoivasta huollosta. Vahteruksen kunnossapitoyksikön päällikkö Eerik Junnila uskoo, että yhtiön Kalannissa sijaitseva tuotantolaitos on hyötynyt Pekotekin huoltokumppanuudesta. Kumppanuuden päämääränä on varmistaa siirtimiä valmistavan laitoksen pinta­ käsittelylaitteiden häiriötön toiminta, josta hyötyvät yhtiön ­asiakkaat Suomessa ja kansainvälisillä markkinoilla. Tavoitteena on muun muassa ehkäistä pintakäsittelylaitteiden äkillinen vikaantuminen, joka saattaa aiheuttaa jopa tuotannon alasajon tehtaalla. ”Ennakoivan huoltopalvelun myötä laitoksen toimitusvarmuus on noussut pintakäsittelylaitteiden osalta sataan prosenttiin ja tuotannon läpimenoaika on saavuttanut aikataulutavoitteet”, Junnila kertoo. Vahteruksella on myös oma kunnossapitoyksikkö, joka vastaa käynnissäpidosta ja suorittaa ennakoivaa huoltoa huolehtien puhtaudesta ja päivittäisistä huoltotoimenpiteistä. Vahteruksen tuotteet menevät laajalti erilaisiin jäähdytyssovelluksiin, prosessi- ja kemianteollisuuteen, voimalaitoksiin sekä öljy- ja Pekotekin huolloista ja varaosista vastaava Petri Rautiainen (vas.) tekee kuntotarkastusta yhdessä Eerik Junnilan kanssa. kaasutuotantoon, joiden markkinat ovat maailmanlaajuisesti jatkuvassa kasvussa. Jopa 95 prosenttia siirtimistä menee vientiin Kattava kuntotarkastus Huoltokohteita ovat muun muassa sähkökeskukset, hiekkapu- Säännöllisesti tehtävä huoltopalveluprosessi etenee siten, että halluslaitteet, sinkokoneet, nostovälineet, suodattimet, kom- Pekotekin huoltohenkilöstö tekee laitoksella kattavan kuntotar- pressorit, maalauslaitteet ja tarvikkeet sekä ilmanvaihto­koneet. kastuksen, jonka tavoitteena on vähentää yllättävien laiterik- Esimerkiksi Tukes on antanut ohjeistuksen, että kaasunvalvon- kojen riskiä. Kohteet pisteytetään siten, että joko ne ovat kun- nan kalibroinnit on tehtävä kerran vuodessa tai vähintään nossa tai niitä on tarkkailtava mahdollisen vaurioriskin takia kahden vuoden välein. Lisäksi Tukes ohjeistaa, että kanavatar- tai korjattava heti. kistukset tai puhdistukset on suoritettava kerran kolmessa vuo- Tulokset käydään yhdessä läpi ja tarkastuksesta laaditaan huoltotarveraportti, jonka perusteella tehdään huoltosuunnitelma ja kokonaistarjous huolloista sekä korjauksista. Lopuksi tehdään päätös mahdollisista huoltotilauksista ja dessa. Vahteruksen liiketoiminta perustuu itse kehitettyihin ja patentoituihin hitsattuihin levylämmönsiirtimiin, jotka saavat pintakäsittelyn laitoksen teräsraepuhaltamossa ja maa- dokumentoidaan huoltotyöt sähköiseen muotoon. Käytettä- laamossa. Siirtimet ovat alansa teknologista kärkeä. Vuonna vissä on siten kattava huoltohistoria, joka helpottaa myös lai- 1990 perustettu perheyritys on kasvanut vauhdilla. toksen auditointia. Kaikki dokumentit ja huoltohistoria löytyvät yhdestä tiedostosta. ”Halusimme keskittyä omaan ydinosaamiseen ja sen kehit- Viimeisen viiden vuoden aikana yritys on kaksinkertaistanut liikevaihtonsa 38 miljoonaan euroon säilyttäen silti hyvän kannattavuutensa. Yrityksen liikevaihdosta noin 95 prosenttia tämiseen. Pekotek oli luonteva huoltokumppani ja alan ammat- tulee viennistä. Vuonna 2015 Vahterus sai Tasavallan presi- tilainen, joka on erikoistunut pintakäsittelylaitosten huoltoon. dentti Sauli Niinistöltä kansainvälistymispalkinnon. n Olemme myös aiemmin tilanneet Pekotekilta laitoksen pinta­ käsittelylinjaston”, Junnila kertoo. Lisätietoja: www.pekotek.fi 1/2016 prometalli 59