prometalli 1/2014 | Page 42

Globaalin isojaon tuloksena suursarjatuotanto on osittain siirtynyt Suomesta edullisempien kustannusten maihin mm. Itä-Eurooppaan ja Aasiaan. Toisaalta kunnossapito, tuotekehitys sekä piensarjatuotanto sinnittelevät vielä kotimaassa. Kullakin näistä on omat vahvuutensa: kunnossapito säilyy aina tehtaiden lähistöllä reagointinopeuden takia, tuotekehitys säilyy meillä hyvän osaamistason tähden ja piensarjatuotanto säilyy lähellä kulutusta melko pitkälti logistisista syistä. ”CNC-puolella on viime aikoina ollut koko joukko muutoksia, joista suurimmat liittyvät turvatekniikkaan ja energiatehokkuuteen.” Uusi kuvio kuitenkin vaatii, että pienten sarjojen ja protokappaleiden valmistusta tehostetaan edelleen. Tarvitaan sinivalkoisia menetelmiä, joissa yhdistyvät huipputeknologia, huippuosaaminen ja joustavuus. Jo vuosikymmenien ajan pajoilla on ollut käytössä CNCtyöstökoneita (computerized numerical control – tietokoneistettu numeerinen ohjaus), joiden ohjaukseen kuului pientietokone ja ohjelmamuisti. Perinteisesti CNC-ohjaukset on suunniteltu tehokkaiksi isojen sarjojen tekemiseen; protokappaleiden ja piensarjojen valmistuksessa tarpeet ovat kuitenkin varsin erilaisia. CNC-teknologiaa tarvitaan apuna mahdollistamaan työskentelyssä menetelmiä, joita manuaalikoneella on vaikea tai mahdoton tehdä. Sarjatuotannon tehostamisessa tavoite on yleensä lisätä automaatiota ja siten vähentää työvoimakustannuksia – ja toisaalta optimoida materiaalivirran nopeutta. Piensarjatuotannon ja protokappaleiden tapauksessa fokus on vähän muualla: avainasemassa on koneen ja käyttäjän saumaton yhteistyö. Muutokset lennosta? Piensarjatuotannossa ja erityisesti prototuotannossa ihminen ohjaa CNC-työstöä jatkuvasti tehden jopa muutoksia ”lennosta” ja protokappaleita tehdään usein manuaalikoneilla tästä syystä. Kone- sekä ohjainvalmistajat ovat kuitenkin Jukka Rantala Makrum Oy:stä toteaa, että siirtyminen pie- ymmärtäneet toimialan muuttuneet tarpeet ja siksi asiaan on niin sarjoihin ja protokappaleisiin alkoi 2000-luvulla, kun tuo- viimevuosina keskitytty omilla piensarjatuotantoon keskittyvillä tannon siirto halvempiin maihin alkoi. teknologioilla.  Perinteiset ohjainvalmistajat kuten Fanuc ja Siemens ovat ”Konekaupassa se on näkynyt vuodesta 2008 alkaen. Hyötynä voidaan nähdä se, että menestys edellyttää jatkuvaa kehittäneet lisäosia ohjaimiinsa vastatakseen tähän tarpee- koulutusta sekä aktiivista uusien tapojen ja menetelmien hakua seen. Ideana on tuoda ohjauksen osalta joustavuutta piensar- ja kehittämistä. Ongelmana on usein rahoituslaitosten halutto- jatuotantoon käytettäessä perinteisiä CNC-koneita. muus nähdä mitä mahdollisuuksia uudet investoinnit tuovat yri- 40 prometalli 1/2014