prologistiikka 2/2013 | Page 42

Uudessa satamassa – toisin kuin aikanaan Jätkäsaaressa Kontinkäsittelyohjelmistoilla pyritään parantamaan ope- – ei ole erillistä varastointialuetta vaarallisia aineita sisältäville raattoreiden tehokkuutta ja maksimoimaan satamassa toimi- konteille. Sen sijaan on määrätty, että tällaiset kontit on varas- vien laitteiden suorituskyky. Ohjelmisto muun muassa varmis- toalueilla sijoitettava aina rivien pää- taa, että konttikentän informaatio on tyihin ja siten, että konttien ovet avau- ”Konttilogistiikan yksi tuvat vapaalle käytävälle päin. Silloin keskeinen tekijä ovat pelastuslaitos pääsee niihin helpommin käsiksi. tietoliikennejärjestelmät, joiden ”On hyvä, että kaikkia vaarallisia avulla sataman toimintaa aineita ei pidetä yhdessä ja samassa ohjataan.” paikassa”, Kallio toteaa. ajan tasalla. ”Tietojärjestelmät ovat kontinhallinnassa tärkeitä. Meillä on erilaisia Kosmoksen kehittämiä kontinkäsittelyohjelmia, joilla hallitaan esimerkiksi konttikenttien suunnittelua”, kertoo operatiivinen päällikkö Petteri Lauta- mies Steveco Oy:n Vuosaaren sataman toimipisteestä. Tietojärjestelmä tehostaa toimintaa Konttikenttä on alue, jossa kontteja säilytetään ennen niiden ”Esimerkiksi Steveco käsittelee Vuosaaren satama-alueella satoja kontteja päivässä.” siirtämistä laivaan tai maakuljetusvälineeseen. Kun kontti on esimerkiksi tuotu satamaan rekalla tai junalla, kontin tiedot tar- Automatiikkaa myös porteille kastetaan ja ne tallennetaan tietojärjestelmään. Steveco Oy tuli Vuosaareen konttioperaattoriksi, kun satama Niinpä konttilogistiikan yksi keskeinen tekijä ovat tietoliikennejärjestelmät, joiden avulla sataman toimintaa ohjataan. ”Operaattoreilla on omat konttikentän hallintajärjestelmän- avattiin viitisen vuotta sitten. ”Toimintamme Vuosaaressa on kasvanut ihan hyvin alusta lähtien. Steveco keskittyy Vuosaaressa pelkästään konttiliiken- sä sitä varten. Kun konttilukin kuljettaja vie kontin johonkin, teeseen. Muilla operaattoreilla on konttien lisäksi jonkin ver- hän merkitsee sen hallintajärjestelmään”, Kallio selostaa. ran roro-liikennettäkin”, Lautamies sanoo. Laivaa lastattaessa kontti sitten kuljetetaan sijoituspaikastaan laiturille, missä laiturikonttinosturi nostaa sen alukseen. 40 prologistiikka 2/2013 ”Meillä on käytössä kahden nosturin lisäksi 13 konttilukkia, jotka on pääosin tuotu Kotkan satamasta.”