prologistiikka 2/2012 | Page 64

AJASSA Palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan. KOUVOLA ISKUETÄISYYDELLÄ Kaakkois-Suomesta kaavaillaan Pietarin autoteollisuuden hovihankkijaa TEKSTI: SAMI J. ANTEROINEN KUVAT: JOHANNES WIEHN Kouvolan maine logistisena voimakeskuksena pohjaa paljolti loistavaan sijaintiin: hyvät maantieja rautatieyhteydet sekä Venäjän ja etenkin Pietarin talousalueen kasvavat markkinat tekevät alueesta kiinnostavan sijoittumispaikan. Kouvolassa sijaitsee myös maan suurin ratapiha. ”Kouvola on koko Suomen rautatieliikenteen keskus”, toteaa Simo Päivinen, Kouvolan seudun kehitysyhtiön Kouvola Innovation Oy:n projektipäällikkö. Perinteisesti Kouvolaan on tuotu tavaraa Kotkan ja Haminan satamista ja nämä ovat jatkaneet matkaansa Venäjälle. Kouvolan seudun yli 200 logistiikan alan yritystä varmistavat, että ekosysteemiä riittää monipuoliseen toimintaan. Nyt seudulla kuitenkin mietitään jo uusia konsepteja. Elokuun lopussa päättyi projekti, jossa on kartoitettu mahdollisuuksia tehdä Kaakkois-Suomesta Pietarin kasvavan autoteollisuuden alihankkijakeskus. ”Pietarissa on isoja autotehtaita, mutta alihankintamarkkina ei ole Venäjällä samalla tasolla kuin Suomessa”, Päivinen taustoittaa ideaa. Kouvolan seudun alihankintakeskus toimisi siten, että tavara virtaa Kouvolaan etupäässä suomalaisilta ja ruotsalaisilta alihankkijoilta ja lähtee sitten kootusti ja aikataulutetusti Pietariin. ”Tällä tavoin päästään nopeisiin, täsmällisiin ja luotettaviin toimituksiin.” Ruotsalaiset mukaan Projektin myötä Päivinen on ollut puhumassa aiheesta mm. Tampereella ja Göteborgissa. Päivinen pitää ruotsalaisten läsnäoloa hankkeessa tärkeänä asiana, sillä näillä on ko62 prologistiikka 2/2012