prologistiikka 2/2012 | Page 46

Pakkaussuunnittelija ei usein pystykään tekemään työtään Pakkauksella on tärkeä asema osana yrityksen markkinointia. Siksi sen tulisi istua yksiin yrityksen brändilinjausten yksin, vaan taustalla on oltava monialainen työ- ja markkinoinnillisten pääviestien kanssa. Olkkonen-Seppo ryhmä. Usein suunnitteluun osallistuu asiakasyrityksen oma kuitenkin muistuttaa, että kanavaratkaisut vaikuttavat aina visuaalisuu- ”Tasokkaasti suunniteltu den suunnitteluun. Esimerkiksi wwwsivujen ulkonäkö poikkeaa ymmärret- pakkaus on väriensä puolesta asiantuntijatiimi, jolla on osaamista yrityksen eri- tävästi pakkauksen ulkonäöstä. Yhte- näyttävä, yhtenäinen laisista toimin- näiset visuaaliset tunnisteet ja niiden ja hyllystä erottuva noista. Siihen johdonmukainen käyttö kaikissa ka- kokonaisuus.” voi kulua esimer- navissa on kuitenkin erittäin tärkeää. kik- Packdesing ID:ssä on huomattu, että monissa yrityksissä brändiä lähdetään nykyään uudis- si markkinoinnin ja tekniikan tamaan pakkaussuunnitteluvetoisesti. Pakkausta kehitettäessä ammattilaisia, tuotekehittäjiä uudistetaan myös logoa ja muita keskeisiä brändielementte- sekä pakkausostajia. Asiantuntijatiimin jäsenet jä. Nämä elementit leviävät sitten vähitellen yrityksen muihin markkinointiviestinnän välineisiin. Tällainen toimintamalli vies- osaavat kiinnittää huomiota tii siitä, että pakkauksella on keskeinen merkitys yrityksen lii- oman työnsä kannalta oleel- ketoiminnassa. lisiin asioihin. Insinöörit osaa- Olkkonen-Seppo kertoo, että pakkaussuunnittelun lähtö- vat tarkastella asiaa esimer- kohdat voivat vaihdella paljonkin. Asiakkaalla voi olla tar- kiksi pakkauslinjastojen tai va- ve kehittää pakkauksen teknistä toimivuutta tai pakkaustehok- rasto- ja kuljetustehokkuuden kuutta. Toisaalta pakkauksesta saatetaan haluta tehdä markki- näkökulmasta. Markkinoin- noinnillisesti myyvemmän näköinen. Joskus myös materiaalien tiosaajat taas pyrkivät miet- kehittyminen innostaa uusien pakkausten kehittämiseen. timään pakkauksen ulkonä- Pakkaussuunnittelussa on myös monia rajoituksia, jotka köön ja käytettävyyteen liittyviä asioita. suunnittelijat tulee huomioida. ”Meidän on huomioi- ”Brändi rajoittaa keskeisesti suunnittelua. Jokaisella brändillä on oma maailmansa, johon uuden pakkauksen on sovit- tava koko pakkauksen tava. Toinen keskeinen asia on kohderyhmä ja sen arvosta- elinkaari aina sen val- mat visuaaliset konventiot. Pakkauksen on tietysti oltava myös mistamisesta ja käytös- sellainen, että se soveltuu itse tuotteen pakkaamiseen ja on tä kierrätykseen saak- tuoteturvallisuuden kannalta toimiva.” ka. Esimerkiksi ympäris- Huomioitavien asioiden lista ei Olkkonen-Sepon mukaan tökuorma ja kestävä ke- pääty tähän. Sillä myös pakkauksen tekniseen toteuttamiseen hitys huomioidaan tänä ja logistiikan sujuvuuteen on kiinnitettävä huomiota. Lainsää- päivänä kaikissa suun- täjillä ja kauppiailla on myös omat vaatimuksensa pakkauk- nittelutöissä”, Olkko- sille. nen-Seppo sanoo. ”Nyt pakkauksia halutaan monesti pelkistää ja yksinkertaistaa pääviestien tehostamiseksi.” 44 prologistiikka 2/2012