prologistiikka 1/2014 | Page 18

RAHTI MYÖTÄTUULESSA TALLINK SILJA OY:LLÄ TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN KUVAT: TALLINK SILJA OY Vuosi 2014 alkoi hyvissä merkeissä Tallink Silja Oy:llä: sekä rahdin että matkustajien kuljetukset kasvavat. Alkuvuonna varsinkin laivarahdin määrät ovat lisääntyneet. Nyt yhtiöllä on noin 50 prosentin osuus Helsingin ja Tallinnan välisen liikenteen markkinoista. Lähiaikoina Tallink Silja pyrkii tehostamaan asiakaslähtöisyyttä rahtiliikenteen järjestelyissä. Tammikuussa 2014 Tallink Silja Oy:n kaikki rahtikuljetukset reittiliikenteeseen helmikuun puolivälissä. Laivalle rakennettiin lisääntyivät 15,4 prosenttia vuoden 2013 vastaavaan ajan- peruskorjauksen yhteydessä muun muassa uusia ravintoloita ja jaksoon verrattuna. Myös matkustajaliikenne kasvoi jonkin ver- myymälöitä sekä uusi kylpyläosasto. ran. ”Teimme hyvän tuloksen, johon voimme olla oikein tyyty- Raportointipalvelusta säästöä asiakkaille väisiä”, iloitsee rahtitoimintojen johtaja Håkan Fagerström Tal- Håkan Fagerströmin mukaan rahtiliikenteen kilpailutilantee- link Silja Oy:stä. seen vaikuttaa nykyisin se, että eräät kuljetusliikkeet huuto- Rahtiliikenne Helsingin ja Tallinnan välillä kasvoi peräti 44,2 prosenttia. ”Moinen kasvu johtuu tosin siitä, että M/S Star oli 13 päi- kauppaavat vapaata kuljetuskapasiteettiaan internetissä. ”Silloin asiakkaat eivät kuitenkaan juuri pysty neuvottelemaan kuljetusten tai aikataulujen yksityiskohdista. Tällainen vää telakalla tammikuussa 2013, mutta silti tulos on oikein tarjouskilpailu ei välttämättä ole edullinen kenellekään osa- hyvä. Laskennallinen kasvu telakoinnit huomioon ottaen olisi puolelle”, Fagerström epäilee. silti 12–15 prosentin luokkaa”, Fagerström toteaa. Myös T