prologistiikka 1/2014 - Page 16

KUVA: ARI MONONEN ”Mielenkiintoista on, millaista ohjeistusta omistaja ja hallitus antavat osakeyhtiömuotoisen sataman kehittämiseen. Itse odotan, että sataman liiketoiminta voi jopa ”Satamien yhtiöittämistä edellyttävä direktiivi on tehnyt tuloaan jo useita laajentua.” Satamien yhdistymisiä ei Wittingin mukaan ole lähiaikoina näköpiirissä. ”Jos satamien yhdistäminen on kannattavaa, niin sitten satamia yhdistetään. Mutta emme toistaiseksi ole nähneet 14 prologistiikka 1/2014 vuosia.” asioita niin, että Kokkolan satamalle tulisi lisää liiketoimintaa, jos satama yhdistyisi jonkin toisen sataman kanssa.” ”Lähitienoilla ei ole toista samalla profiililla toimivaa satamaa. Naapurisatamat ovat paljolti metsäteollisuuden kappaletavarasatamia.” ”Keskitymme nyt yhtiöittämisen ja rikkidirektiivin tuomiin haasteisiin ja varaudumme niihin taloudellisesti”, Witting linjaa.