prologistiikka 1/2013 | Page 57

AJASSA kapasiteetin useille kaivoksille. Torbjörn Witting kiittää sekä valtiota että paikallisia päättäjiä viisaista ratkaisuista. ”Olemme rakentaneet yhden täysin uuden satamanosan eli Syväsataman, joka alkaa olla erittäin hyvässä vedossa ja jossa on kapasiteettia edelleen. Viime vuonna vihittiin käyttöön uusi syväsatama, Hopeakiven satama. Kun mukaan lasketaan lisäksi Kantasatama, asiakkaidemme käytössä on kolme kapasiteetiltaan mittavaa satamanosaa.” ”Parin viime vuoden aikana on käynyt ilmi, että Kokkolan Satama vetää enemmän kuin mitä tänne voidaan raiteita pitkin kuljettaa. Tilanne paranee jatkossa, koska valtio on päättänyt investoida infran kehittämiseen. En osaa kuvailla, kuinka tyytyväinen olen tähän linjaukseen, koska päätökset tukevat voimakkaasti sataman kehittämistä ja ne ovat merkittäviä myös kaivannaisteollisuudelle”, Witting toteaa. Kokkola-Ylivieska-kaksoisraiteen rakentaminen purkaa kansallisen raideliikenteen toiseksi vaikeimman pullonkaulan. Kai- Kantasataman AWT-terminaali mahdollistaa laivojen lastaus- ja purkutyöt säästä riippumatta sisätiloissa. vannaisteollisuuden asiakkaille mieluinen päätös on lisäksi Ylivieska-Iisalmi-Kontiomäki-ratayhteyden toiminnallisuuden paran- lisesti toivomme, että ratayhteyden kohtaamispaikat rakenne- taminen. taan ennen sähköistystä, koska se lisää suoraan kapasiteet- ”Jälkimmäinen hanke koostuu kahdesta osasta. Me luonnol- tia.” LUOTSAUSASIAKKAAT TYYTYVÄISIÄ PALVELUUN – HINNOITTELU PYSYY EDELLEEN EDULLISENA TEKSTI: SARI TURKKILA KUVA: VAULA AUNOLA ”Luotsaus tuottaa meriliikenteelle turvallisuutta ja sujuvuutta. Varsinkin talviaikaan luotsattava alus pääsee luotsin avulla paljon nopeammin satamaan ja sieltä pois”, korostaa Finnpilotin luotsausjohtaja Kari Kosonen. Luotsit palvelevat asiakkaita yli tuhannella luotsattavalla reitillä noin 60 kohteeseen. Finnpilot tarjoaa valtionyhtiönä tasapuolisen ja kustannustehokkaan palvelun Suomen joka kolkkaan. Toiminnassa pyritään asiakaslähtöisyyteen. Asiakkaat ovat tyytyväisiä luotsauspalveluun ”Teimme viime syksynä asiakastutkimuksen, jonka mukaan noin 90 prosenttia vastaajista on erittäin tai melko tyytyväisiä meihin yhteistyökumppanina. Noin neljännes vastaajista pitää Finnpilotin luotsauspalvelua parempana verrattuna muihin Euroopan toimijoihin”, toteaa Kosonen tyytyväisenä. Luotsausmaksut ovat keskimäärin alle 10 % aluksen satamassa käynnin kuluista ja keskimääräinen luotsausmaksu oli vuonna 2012 noin 1300 euroa. Maksu määräytyy luotsattavan aluksen nettovetoisuuden ja matkan mukaan. Vuonna 2013 maksut pysyvät edelleen samalla tasolla. Tutkimukseen vastaajien mukaan merenkulun yritysten toiminnassa on tärkeintä luotsauspalvelun saaminen oikeaan aikaan, luotsien ammattitaito sekä luotsauspalvelun luotettavuus. Myös toiminnan virheettömyyttä ja palvelualttiutta pidetään tärkeänä. Vastaajat kokevat Finnpilotin onnistuneen erinomaisesti kaikissa näissä asioissa. Tutkimuspalautetta saatiin erityisesti suoraan aluksilta. 1/2013 prologistiikka 55