prologistiikka 1/2012 | Page 9

Odotettavissa joukkopako? ketjua ja sen merkitystä. Kun ammattipätevyysdirektiivistä ja Kuljetusalalla eletään nyt aikaa myrskyn edellä, sillä sen viiden vuoden siirtymäajasta tiedotettiin 2009, c-luokan 10.9.2014 astuu voimaan uusi ammattipätevyysdirektiivi, jo- ajokorttien määrä romahti ja on pysynyt matalalla tasolla. ka edellyttää kaikilta kuljettajilta jatkokoulutusta. Alalla pelä- Kun nuorisoasteella toimii noin 40 koulua, joista valmistuu tään suurta työvoimavajetta, kun koulun penkkiä karttavat hyp- osapuilleen 600 kuljettajaa vuodessa, se ei pitkälle riitä, kos- päävät pois ratin takaa. ka tarve vuosittain on 4 000–5 000 ammattikuljettajaa. Kulje- Samalla myös reservi saa kovan iskun, kun aiemmin tilapäi- tusala on kuitenkin käytännössä paljon vartijana: teollisuus ei sesti kuljettajina toimineet eivät enää saakaan ajaa kuorma-au- yksinkertaisesti toimi ilman logistiikkaa ja kuorma-autokuljetuk- toa. set muodostavat bisneksen kovan ytimen. Liikenteenharjoittaja Teppo Mikkolan mukaan asiakkaat ja yhteistyökumppanit eivät välttämättä ymmärrä tavarankuljetus- SKALin kuljetusbarometri koulutustarpeista – joka saattaa antaa turhankin ruusuisen kuvan tilanteesta – arvioi, että 1/2012 prologistiikka 7