prologistiikka 1/2012 | Page 59

AJASSA LUOVIA RATKAISUJA LASTAUSTÖIHIN TEKSTI: MERJA KIHL JA ARI MONONEN Vuonna 1942 perustettu Rocla Oy kehittää, markkinoi ja valmistaa Järvenpään tehtaallaan muun muassa sähköisiä varastotrukkeja ja automaattitrukkijärjestelmiä. Lisäksi yhtiöllä on Mitsubishija Caterpillar-trukkien sopimusvalmistusta. ”Rocla Oy on merkittävä trukkivalmistaja, joka kehittää se- ta. Juuri äsken esiteltiin myös uusi sähkökäyttöinen CAT-vasta- kä uutuustuotteita että erilaisia palvelumalleja kansainvälisil- painotrukki.” Mäkelän mukaan uutuustuotteet on suunniteltu le markkinoille kotimaisin voimin”, Suomen yksikön myynti- ja käytettäviksi esimerkiksi rahtiterminaaleissa. Laitteet soveltuvat markkinointijohtaja Vesa Mäkelä toteaa. myös saapuvan ja lähtevän tavaran käsittelyyn suurissa varas- ”Olemme ainoa trukkien valmistaja Suomessa. Roclalla on tohalleissa. Suomessa töissä noin 400 henkilöä, joista 120 trukkien tuotannossa.” Roclan pääkonttorissa Järvenpäässä toimii myös tuotekehi- Seurantajärjestelmä parantaa turvallisuutta ja vähentää kalustokustannuksia tysosasto, joka suunnittelee uusia laitteita sekä kotimaisille että Rocla Oy on kehittänyt myös lähisiirtolaitteiden käyttöä tutki- kansainvälisille markkinoille. van ABBOT-palvelun, joka tuottaa reaaliaikaista tietoa trukkien käyttöasteesta ja käyttötavoista. ”ABBOT-seurantajärjes- Ergonomisia lavansiirtäjiä telmässä on mukana kuljettajantunnistusmahdollisuus. Jos joku Roclan viime aikojen uutuuksiin kuuluu red dot -muotoilupalkin- tietty kuljettaja ajaa trukkia siten, että törmäyksiä sattuu keski- non saanut Solid-lavansiirtäjä, joka esiteltiin Tampereen logis- määräistä useammin, järjestelmä antaa hälytyksen. Sitten ky- tiikkamessuilla lokakuussa 2011. ”Kyseessä on käyden ajetta- seistä kuljettajaa voidaan opastaa ajamaan turvallisemmin”, va lavansiirtäjä, jollaisia käytetään paljon varsinkin Keski-Eu- Mäkelä selostaa järjestelmän toimintaperiaatetta. roopassa”, Mäkelä tarkentaa. ”Suomessa kuorma-autojen lastauksessa on tähän saak- Roclan kalustonseurantajärjestelmä voidaan asentaa myös muiden valmistajien trukkeihin. ”Osa asiakkaistamme on ul- ka käytetty enimmäkseen pumppukärryjä, mutta uskoisin la- koistanut kaikki trukkien huolto- ja ylläpitopalvelut Roclalle. vansiirtäjien suosion lisääntyvän täälläkin. Niiden käyttö las- Monimerkkihuoltoverkostoomme kuuluu 70 huoltomekaanik- tauksessa on helpompaa ja ergonomisempaa kuin tavallisten koa eri puolilla Suomea”, Mäkelä mainitsee. pumppukärryjen.” ”Tuomme nyt keväällä markkinoille muitakin uutuustuottei- Lisätietoja: www.rocla.com 1/2012 prologistiikka 57