prologistiikka 1/2012 | Page 52

Konttiliikenteen kasvu asettaa yhtiölle myös jatkuvasti muuttuvia haasteita, joihin pyritään vastaamaan toimintatapoja kehittämällä ja konttien käsittelyyn käytettävään kalustoon panostamalla. parempi verkostoituminen.” Emokonserni Europortsilla on 18 satamaterminaalia seitsemässä maassa ympäri Euroopan. Rauma Stevedoringin operaatioiden kehittämistä auttaa sekin seikka, että toiminta on laatusertifioitu. Teknisen laadun kehittäminen ja ylläpitäminen mm. parantaa työturvallisuutta ja 200 konetta kentällä mahdollistaa osaltaan parempien työtehojen saavuttamisen il- Kuljetuspalvelut ovat luonnollisesti oma lukunsa logistiikka- man haavereita. osaajan konsepteissa. Kattava yhteistyökumppaniverkosto takaa asiakkaiden tarpeiden mukaisesti aikataulutetut kuljetukset kaikille tavararyhmille. Erilaisten projektitavaroiden, suurten ja painavien yksittäisten tuotteiden kuljetuksissa käytetään ainoastaan tunnettuja, luotettavia kuljetusliikkeitä. Pitkäaikainen kokemus erilaisten Lisäksi Tullihallitus myönsi Rauma Stevedoringille AEOF-todistuksen vuosi sitten. AEOF-todistuksen haltija on oikeutettu tiettyihin etuihin EU:n alueella mm. yksinkertaistettuihin tullimenettelyihin ja helpotuksiin tulli- ja yleisilmoitusvaiheen tarkastuksissa. Matti Eskon mukaan AEOF on todistus asiakkaalle siitä, et- projektilaivausten hoitajana minimoi myös kuljetukseen kohdis- tä yhtiön palveluprosessit ovat ensiluokkaiset ja täyttävät tullin tuvat riskit. asettamat tiukat kriteerit. Tavaravirtojen liikkeen takana on huomattava konearmei- ”Jokainen AEOF-sertifioitu organisaatio voi olla ylpeä kysei- ja. Lähes 200 nykyaikaista työkonetta – yhdessä ammattitai- sestä merkinnästä ja asiakas voi olla luottavainen saamaansa toisen henkilökunnan kanssa – mahdollistavat tavaran tehok- palvelun suhteen.” kaan käsittelyn. Kaikissa koneissa ja laitteissa kiinnitetään erityistä huomiota niiden turvallisuuteen ja toimivuuteen jatkuvas- Laatukärjellä tuloksiin ti kehittyvässä satamatyöympäristössä. Kaikissa operaatioissaan yhtiö haluaa kiinnittää erityistä huo- Koneiden keski-ikä pyritään pitämään mahdollisimman miota työturvallisuuteen ja toiminnalliseen laatuun. Toiminnalli- matalana, mikä puolestaan parantaa toimintavarmuutta ja te- sen laadun kehittämisen piiriin kuuluvat asiakaspalvelu, työ- ja hostaa resurssien käyttöä. tuotantotapojen jatkuva kehittäminen, alihankkijoiden ja yhteistyökumppaneiden valitsemiseen liittyvät tekijät sekä toiminta- Katse horisonttiin Rauma Stevedoringilla on tulevaisuuden kiihtyvässä kilpailussa useampikin valttikortti, Matti Esko uskoo: ”Meillä on laaja-alainen ammattitaito ja kokemus, hyvä ja joustava asiakaspalvelu sekä uuden omistajan myötä syntynyt 50 prologistiikka 1/2012 edellytysten parantaminen asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Ympäristöasiat ovat niin ikään tärkeä osa satamaoperaattorin toimintaa. Raaka-aineiden, energiamuotojen ja tuotantotapojen valinnassa on tavoitteena mahdollisimman vähäinen luonnon ja ympäristön kuormittaminen.