prologistiikka 1/2012 | Page 49

”Kartonkituotteetkin voidaan tehdä erittäin vahvoiksi, joskin niiden hinta silloin nousee.” ”Asiakkailla on tietenkin erilaisia lavatarpeita. Jotkut isot yritykset käyttävät jopa kaksi miljoonaa kuormalavaa vuosittain.” Muun muassa elintarviketeollisuus käyttää paljon kartonkikuormalavoja. ”Ne soveltuvat esimerkiksi tilanteisiin, joissa tiedetään, että lavoja ei käytetä uudelleen.” Kartonkikuormalavojen kansimateriaali on kennopahvia, jota valmistetaan Suomessa ja Kiinassa. ”Tällaisilla pakkausratkaisuilla voidaan saada aikaan jopa lujempia kokonaisuuksia kuin perinteiset puuhäkit ja vaneripakkaukset. Isoissa kartonkipakkauksissa rahdataan nykyisin esimerkiksi skoottereita”, Ikonen mainitsee. Yksi uusi sovellus on framepack, jossa on läpinäkyvä suojus. ”Framepack-ratkaisuilla korvataan puupakkauksia esimerkiksi kodinkoneiden kuljetuksissa. Kun nähdään, mitä pakkausten sisällä on, lastaajat osaavat käsitellä niitä riittävän varovasti ja välttää kuljetusvaurioita.” Kevyttä lentorahtia Kartonkipakkaukset soveltuvat Ikosen mukaan erinomaisesti monenlaiseen logistiikkaan. ”Esimerkiksi lentorahdissa kartonkikuormalavat tuovat keveytensä takia merkittäviäkin säästöjä rahtikustannuksissa.” ”Toisaalta, laatikon pohjaan kiinnitettävällä lavajalalla voidaan korvata lava, jolloin saadaan aikaan vielä kevyempi ratkaisu.” Lavajalat koostuvat hylsyistä sekä kahdesta U-profiilista, ja ne kestävät hyvin käsittelyä. ”Matalat lavajalat tosin eivät sovellu pumppukärryillä tehtäviin siirtoihin, mutta tru