prointerior 5/2018 | Page 22

kohteessa mukana | palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan KALUSTEITA VAATIVIIN KOHTEISIIN TEKSTI: HELI MÄKIRANTA KUVAT: KORALLI-TUOTE OY Koralli-Tuote Oy on perinteinen vuonna 1979 perustettu perheyritys, joka on erikoistunut toteuttamaan vaativia julkisten tilojen kalusteprojekteja. Yritys hoitaa niin pienet kuin isotkin hankkeet vankalla ammattitaidolla ja hyvällä asiakaspalvelulla. HELSINGIN MEILAHTEEN kohonnut Uusi lastensairaala toteutettiin onnistuneesti yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Myös Koralli-Tuote Oy on ollut mukana tässä merkittävässä hankkeessa ja he ovat olleet raken- tamassa niin lapsille, vanhemmille kuin työntekijöillekin miellyttävää ympä- ristöä. Suurin osa sairaalan kiinteistä kalusteista on Koralli-Tuote Oy:n valmistamia ja yritys on toiminut hankkeessa myös asiantuntijan roolissa. Kalusteet tuovat iloa ja lämpöä niin pienille potilaille kuin työntekijöillekin. ”Olimme ensimmäistä kertaa näin isossa hankkeessa mukana. Kohde työllisti meidän kokonaisuudesta kaksi kolmasosaa vuodelle 2017”, Koralli-Tuotteen toimitusjohtaja Hannu Göös kertoo. Tärkeä referenssikohde Uudessa lastensairaalassa Muumi-tarinat toimivat inspiraation lähteenä sairaalan sisustuksessa. Muumi-teema näkyy myös Koralli-Tuotteen val- mistamissa aulojen asiakaspalvelupisteissä. Muumi-teemaan toteutetut tiskit toimivat aulojen katseenkiinnittäjinä. Tiskeihin asennetut led-valais- tukset elävöittävät tyylikkäästi toteutettua kokonaisuutta ja yksityiskohtia. Koralli-Tuote Oy valmisti myös potilashuoneisiin kiinteitä kalusteita. Lapsille haluttiin luoda mahdollisimman lämminhenkinen ja kodikas ympä- ristö, joten kalusteiden materiaaleina käytettiin puujäljitelmiä mistä saatiin huoneeseen väriä ja lämpöä. Kalusteet on valmistettu sairaalaolosuhtei- siin sopivista, kestävistä ja helppo hoitoisista materiaaleista kuten tammi- laminaatista. ”Potilashuoneen materiaalit ja värit valittiin käyttäjälähtöisesti. Pienille potilaille haluttiin tarjota puitteet mitkä ovat mahdollisimman mukavia ja kodinomaisia”, sanoo Göös. Ideasta tuotteeksi Useiden kiinteiden kalusteiden lisäksi Koralli-Tuote Oy on ollut suunnitte- lemassa ja toteuttamassa Uutta lastensairaalaa varten suunniteltuja poti- laspaneeleita. Paneeleita löytyy muun muassa leikkaamoista, herää- möistä ja potilashuoneista. ”Olimme osana työryhmää kehittämässä ja suunnittelemassa lasten huoneiden potilaspaneeleita. Paneelit ovat herättäneet kiinnostusta vielä tämän hankkeen jälkeenkin ja niitä on tilattu myös Jyväskylän ja Kainuun sairaaloihin. Olemme todella tyytyväisiä”, Göös iloitsee. Koralli-Tuote Oy onkin kehittänyt potilaspaneelia eteenpäin ja siitä on suunniteltu vielä entistä parempi ja valmiimpi tuote loppukäyttäjälle. Vankka kokemus alalta Ensi vuonna 40 vuotta täyttävä Koralli-Tuote Oy on perheyritys, joka on pitkänlinjan ammattilainen kalustevalmistajana. Yritys tarjoaa asian­ tuntemusta koko projektin elinkaaren ajaksi. Laadukkaan työn­jäljen takaa­miseksi he tarvittaessa asentavat kalusteet itse. Koralli-Tuot- teen ­asiakkaina toimii niin rakennusliikkeet kuin julkiset toimijatkin, kuten sairaan­hoitopiiri. Yritykseltä löytyykin valtava kokemus kustannus­ tehokkaiden ja vaativien hankkeiden läpiviemisestä. ”Arkkitehtien ja suunnittelijoiden kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä. Autamme mielellään, koska meiltä löytyy niin teknillistä kuin ammatillista osaamista. Olemme luotettava yhteistyökumppani”, toteaa Hannu Göös lopuksi. n 22 prointerior   5  /  18