prointerior 5/2016 | Page 50

Tärkein innovaationi puutaiteen kehittäjänä on taiteellisen ilmaisun yhdistäminen korkeaan teknologiaan ja sen integroiminen toiminnalliseksi osaksi arkkitehtonista kokonaisuutta .

Reliefi toimii seinässä samaan tapaan kuin akustiset reikälevyt .
Seinäreliefit toimivat akustiikkaelementteinä Puutaiteilija Ilona Rista on työstänyt puuta yli 30 vuoden ajan . Nykyisin hän suunnittelee ja valmistaa täyspuurakenteisia seinäreliefejä , jotka toimivat samalla akustisina elementteinä : ääntä vaimentavina tai heijastavina pintoina .
” Reliefit voivat olla pienehköjä noin 15 neliömetrin kokoisia , isoimmat ovat olleet 150 neliötä . Ne voidaan suunnitella ja työstää monella tavalla . Niihin saadaan isoa pintaa ja erilaisia yksityiskohtia ”, Rista toteaa .
Akustiikkareliefit ovat massiivikoivua . Uransa alkuvaiheissa Rista kuunteli akustiikkaan erikoistuneen arkkitehtiprofessori Alpo Halmeen tarinoita siitä , miten ääni huonetilassa käyttäytyy ja minkälaisia keinoja äänenhallintaan voi käyttää .
” Seinille sijoitettavat akustiikkareliefit ovat ajattomia ja pitkäikäisiä rakenteita , jotka liittyvät elinkaariajatteluun ja kestävään kehitykseen . Akustinen suunnittelu on nykyisin muutenkin tärkeä kysymys erilaisissa tiloissa ”, Rista sanoo .
Tähän mennessä Ristan suunnittelemia IR Relief -akustiikkareliefejä on sijoitettu muun muassa CERN : in hiukkaskiihdytyskeskuksen pääauditorioon Genevessä , Suomen Pariisin-lähetystöön , OP-Vallilan uuteen toimistotaloon Helsingissä sekä Saunalahden lastentaloon Espoossa .
Lähiaikoina akustiikkareliefi asennetaan myös Fennian taloon Helsingin Länsi-Pasilassa .
” Esimerkiksi auditoriotiloissa äänenhallinta on keskeistä ”, muistuttaa Rista .
” Reliefi toimii seinässä samaan tapaan kuin akustiset reikälevyt , mutta seinäreliefi on sisustuselementtinä laadukkaampi ja parempi ratkaisu . Yhdistettynä valoon reliefillä voi saada pieniin auditorioihin lisää tilan tuntua .”
Ristan mukaan asiakkaat ovat olleet seinäreliefeihin tyytyväisiä , positiivista palautetta tulee suoraan ja kautta rantain .
” Akustiikkareliefit suunnitellaan tietokoneella . Alihankkijayritys vastaa niiden valmistuksesta , mutta teen itse viimeistelyt , pintakäsittelyt , asennuksen ja visuaalisen ilmeen . Tilan erityispiirteet otetaan huomioon tiiviissä yhteistyössä tilan suunnittelijoiden kanssa .”
” Reliefi on kaunis , kypsään ja kokonaisvaltaiseen näkemykseen perustuva taideteos ”, Ilona Rista tiivistää . n
KUVA : ILONA RISTA
KUVA : SMARTBLOCK OY / IMAGOKUVA
Smartblock-työtilakuutiosta rauhaisa työpiste Kotimainen Smartblock Oy on kehittänyt akustoidun ja ääntä vaimentavan työtilakuution , joka tuli Suomessa markkinoille maaliskuussa 2015 . ” Kyseessä on maailman mukavin työtilakuutio , joka on tilatehokkuudeltaan täysin omaa luokkaansa ”, Smartblock Oy : n toimitusjohtaja Janne Orava kertoo .
” Smartblockit soveltuvat esimerkiksi toimistotiloihin , auloihin , lentokentille , kirjastoihin ja oppilaitoksiin – ylipäätään sellaisiin paikkoihin , joissa tarvitaan rauhallista työtilaa . Työtilakuution helppo liikuteltavuus kuuluu myös sen keskeisiin etuihin .”
Yksi sivu kuutiosta on auki , joten tila ei ole täysin äänieristetty . ” Se kuitenkin vaimentaa taustahälyä ja muita ääniä merkittävästi ”, lisää Orava .
” Harva neuvotteluhuone on kokonaan äänieristetty ja neuvottelijoiden ääni voi kantautua tilan ulkopuolelle .”
Smartblockit voidaan Oravan mukaan sijoittaa helposti , vaikkapa monitilatoimistossa , mihin kohtaan tahansa .
” Smartblock toimitetaan osissa paikan päälle , ja kaksi asentajaamme pystyttää sen paikoilleen muutamassa tunnissa . Asiakas voi aloittaa tehokkaan työskentelyn Smartblockissa heti .” Toimitukseen kuuluu lyhyt muutaman minuutin käyttöönotto-opastus .
” Smartblock-työtilakuutioissa kaikki on yhdessä paketissa . Kaikki epäolennainen on piilotettu rakenteisiin pois näkyvistä . Tuotteet on suunniteltu helppokäyttöisiksi ja tilatehokkaiksi . Smartblockit on suunnitellut Mikko Sarkkinen , joka toimii Smartblock Oy : n luovana johtajana .”
Smartblock-mallistossa on saatavilla kolme perusmallia : Full Digital , Full Analog ja Half Analog . Smartblockit ovat moduulirakenteisia ja niiden korkeus on 2,2 metriä .
” Smartblock työtilakuutioilla on pitkä elinkaari , koska ne ovat valmistettu laadukkaista materiaaleista ja myös varaosia on tarvittaessa saatavissa ”, Orava toteaa .
Hänen mukaansa Smartblock-työtilakuutiot ovat kansainvälisiä tuotteita , joista suuri osa tulee menemään vientiin . Smartblockit valmistetaan Suomessa , Helsingin Malmilla .
” Myönteistä palautetta on saatu jo USA : sta asti . Smartblockeista on tullut suosittuja esimerkiksi Bucks Countyn yleisessä kirjastossa ”, mainitsee Orava . n

Kuutio vaimentaa taustahälyä ja muita ääniä merkittävästi .
50 prointerior 5 / 16