prointerior 5/2014 | Page 64

ajankohtaista | palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan KERA INTERIORIN TIP TUOTEPERHE TÄYDENTYY JA ÄLYYNTYY TAPIO ANTTILAN vuonna 2010 Kera Interiorille suunnittelema ja kansainvälistäkin tunnustusta kerännyt Tip valaisinsarja laajenee. Valaisimien pelkistetyssä designissa on korostunut hienostuneesti opaaliakryylin toimivuus optisesti ihanteellisena valaisinmateriaalina. Jatkossa Tip-valaisimet ovat saatavana väritykseltään valkoisen lisäksi mustavalkoisina. Riippuvalaisimen mustan varjostinosan valkoinen sisäpinta ohjaa valoa tehostetusti alaspäin. Lattia- ja pöytävalaisimessa efekti on sama, mutta väritys kääntyy niin että yläkuori on musta ja varjostimen alaosa sekä jalkaosat ovat valkoiset. Valonlähteenä valaisimissa toimii pitkäikäinen mutta vaihdettavissa oleva LED-yksikkö, jonka värilämpötilaksi on nyt valittavissa 3000K tai 4000K. Himmennettävyydessä siirrytään myös askeleen verran edelle; vaihtoehdoksi valaisimen nykyisen himmennintekniikan rinnalle nousee langaton älyhimmennys. Valaisimet ovat jatkossa tilattavissa varustettuina älytekniikalla, jolloin himmennyksen ohjaus tapahtuu puhelimella tai padilla. Ohjaussovellus on ladattavissa helposti netistä (Apple, Android). Ja mikä parasta, tästä ei aiheudu perinteisiä johdotusongelmia vaan valaisimet on silti mahdollista himmentää älylaitteen rinnalla myös seinäkatkaisijalla. Pientä luksusta arkeen; helppo asentaa ja ihastuttava käyttää! Tuotevalikoimastamme myös kaikki Mars-valaisimet voi tilata tällä uudella älyhimmentimelllä – lattiavalaisin mukaan luettuna. Lisätietoja: www.kerainterior.fi GRANAB-LATTIAJÄRJESTELMÄ BO ANDREN FINLAND OY:N Suomessa ja Virossa edustama Granab-lattiajärjestelmä on tulossa vahvasti rakennusmarkkinoillemme. Granab-lattioita on asennettu 2000-luvulla pääosin muissa Pohjoismaissa jo yli 4 miljoonaa neliömetriä. Suuret rakennusliikkeet Norjassa ja Ruotsissa käyttävät Granab -asennusjärjestelmää pääsääntöisesti jo kaikissa asuin-, hotelli- ja toimistorakennuskohteissaan. Finnbuild -messuilla järjestelmää esitellyt Matti Kekäläinen luettelee Granab-järjestelmän hyviä puolia: – Granab-lattiat asennetaan tehokkaasti vaimennettujen teräksisten välijuoksujen päälle. Siinä on erittäin tehokas askel- ja ilmaääneneristys, jonka ansiosta ontelolaatan vahvuutta voidaan pienentää 370 mm:stä jopa 200 mm:iin. Laatan ohentamisesta huolimatta järjestelmällä päästään parempaan askeläänen eristykseen kuin perinteisellä ontelolaatta/valumenetelmällä. – Home- ja kosteusvaurioiden vaara pienenee oleellisesti, koska lattiarakenteissa ei käytetä lisättyä vettä, kuten valulattioissa. Järjestelmä pienentää myös rakennuksen hiilijalanjälkeä 50 %:lla verrattuna valulattiaan. Rakennustyöt nopeutuvat huomattavasti ja aikataulut pitävät, koska tasausvalujen kuivatusta ei tarvita. Samalla rakennuksen kuivattamiseen tarvittavan energian määrä pienenee olennaisesti. Sähköja LVI-asennusten teko helpottuu ja nopeutuu, koska ne voidaan tehdä ontelolaatan päälle syntyvään tyhjään tilaan. Granab-lattiajärjestelmän korkeutta voidaan säätää portaattomasti 30-420 mm välillä.  Lisätietoa: www.granab.se ja www.boandren.fi 62 prointerior 5 / 14